Aika rientää

Elämä hupenee. Aika juoksee sormiemme läpi ennenkuin ehdimme nauttia siitä. Matkasta, huikeista kokemuksista.
Kulkee kiihtyvässä tahdissa ennenkuin uskallamme tarttua haasteeseen, toteuttaa unelmia, ottaa riskejä, hypätä tuntemattomaan ja nauttia siitä.

Päivä päivältä se menee lujempaa, tunnit vaan vilahtaa, minuutteja ei edes huomaa puhumattakaan sekunneista.
Uskallatko antaa niiden mennä?
Uskallatko laskea ne ohitsesi nappaamatta kiinni?
Uskallatko jättää tilaisuudet käyttämättä?

Kannattaa miettiä. Mutta ei liian kauan. Aikaa ei ole loputtomasti. Sitä on itseasiassa naurettavan vähän.

Heräät aamulla ja ennenkuin huomaatkaan on ilta taas pimentynyt. Mitä käteesi jäi? Vai oliko se taas päivä muiden joukossa?
Tylsä työpäivä jonka vaan toivoit loppuvan vai kotipäivä ihmetellen miten nämä kaikki kotityöt taas jaksaisi tehdä vai jospa viettäisi päivä television ääressä.

Laiskottelu on hyvä asia, nauttimista sekin.Vielä kun hetkeksi sukeltaisi omaan itseensä ja rentoutuisi. Olisi tietoisesti läsnä niin silloin olisi yksi todella tärkeä asia päivässä tehty. Kannattaa kokeilla.
Voisitko kuitenkin miettiä asioita jotka tekisivät sinut todella onnellisiksi. Pieniä tai isoja haaveita. Voisiko niitä jollain tasolla edes toteuttaa?
Uskallatko tarkastella unelmia vähän tarkemmin. Ovatko ne kaikki vain unelmia vai voisivatko ne toteutua jos vähän uskaltaisit?
Jos ottaisit elämän omiin käsiisi ja pitäisit siitä huolta.Pitäisit elämästäsi itse huolta etkä jättäytyisi toisten käsiin. Eiväthän muut ihmiset voi tietää mikä on sinun paras elämäsi. Vain sinä tiedät.
Hoida itseäsi ihan niinkuin kotiasi, kukkiasi, lapsiasi, rakkaitasi, ehkäpä autoasi. Lemmikkisikin on hellitty ja rakastettu, oletko sinä?
Muistatko helliä myös itseäsi, rapsuttaa ja silittää, kysyä mitä kuuluu?
Kuinka moni meistä muistaa???

Sitten kun tulee se päivä että alat oikeasti kysymään ja haluaisit enemmän huomaat että nythän se elämä vaikeaksi menikin.
Tämäkö sitä nauttimista muka on, kun vaivaa mieltä ja ahdistaa ja niitä kysymyksiä tulee koko ajan lisää eivätkä ne lopu koskaan.Ei niiden kuulukaan loppua eikä niihin tarvitse heti vastata.Ne vastaukset tulevat sitten kun on niiden aika.Ne löytyy sieltä sydämestä, pikkuhiljaa kun vaan annat niiden tulla.
Kun avaat ovet omaan mieleesi ja opettelet tuntemaan itsesi. Se on loppuelämän koulu.Mutta se onkin huikeita oivalluksia täynnä. Yllätät itsesi lukemattomia kertoja ja mietit miten olet voinut joskus elää toisin.

Itse olen ollut aikamoisessa mankelissa. Osaksi omasta tahdostani, osaksi olosuhteiden pakosta.
Valitsin Co-Rento-voimavarakouluttajan opinnot.Se tarkoitti todellista syväsukellusta omaan itseen. Kaikkeen mitä ihmismielestä voikaan löytyä. Paljon on löytynyt ja varmasti todella paljon on vielä aarteita piilossa. Iloisia ja surullisia aarteita, vihaa ja rakkautta.Odotan innolla, pelolle ei saa antaa valtaa.
Solmujen selviämisen hetket ovat huikeita, kyyneleet puhdistavia, uudelleensynnyttäviä.

Olen joutunut kesällä jättämään vakituisen työpaikkani. Luulin, että keikkatyötä riittää mutta elämällä olikin muita suunnitelmia. Kyllä, keikkaa kyllä riittäisi mutta minun kehoni olikin eri mieltä. Fibromyalgia äityi niin pahaksi etten kahden työvuoron jälkeen pystynyt edes hengittämään kivutta. Se ei ole elämän tarkoitus, ei.
Kun muutaman huilipäivä jälkeen yritin uudelleen kertoi vasen peukaloni ettei onnistu, ei käy. 
Ymmärsin kiukun ja epätoivon jälkeen että jotain minulle nyt kerrotaan. Tämä ei ole sinun elämäntehtäväsi, et ole onnellinen, et halua tätä sydämestäsi!!
Enkä voi väittää vastaan mutta....miten nyt sitten leipäni tienaan???
Opinnot kestävät vielä yli vuoden ja ehkä minun juttuni ei kuitenkaan ole mielenterveys- ja päihdetyö joka ei ole fyysistä mutta varmaan töitä löytyisi...

Itsenäisen Ihonhoitokonsultin työ ihanaa, pidän todella ja hyvin olen alkuun päässyt ja haaveissa onkin myöhemmin yhdistää myös voimavarakouluttajan työtä siihen, naiseusiltoja yms.

Kirjoittaminen on asia jota haluaisin tehdä enemmänkin. Runoja on satoja jemmassa ja suurin osa niistä myös naamakirjassa luettavissa. 
Niitä tullaan käyttämään tulevaisuudessa rentoutushetkissä yms. Laulujen sanoiksikin kuulema monet taipuisivat. Unelmia joihin itseni pitäisi tarttua lujemmin eikä vaan haaveilla.

Kun elämä ei ole suoraviivaista niin silloin se sisältää yleensä enemmän tunteita. Vaikka kuinka olisi onnellinen ja vapaa olo niitä tippumisia tapahtuu. Sinne syvälle suohon josta on vaikeaa kivuta ylös. Joskus sinne jäisi pitemmäksikin aikaa ihan mielellään. Aina sieltä kuitenkin on ylös noustu ja aina vaan nopeammin.
Luottoa elämään ja omaan itseensä koetellaan, todella rajusti hetkittäin.
Kun ei ole sitä palkkapäivää säännöllisesti, kun tilillä on vähemmän rahaa kuin laskuja maksettavana.Kun rakas mieheni sanoo että kyllä me pärjätään, ostaa ruokaa ja ymmärtää. Kiitos hänelle mutta itsetuntoni ei millään hyväksy osittaista siivellä elämistä. Silloin polvet taas notkahtaa ja pyydän anteeksi olemassaoloani.

Syvällä sisimmässäni kuitenkin tiedän että kaikki järjestyy. Haaveetkin toteutuu kunhan jaksan uskoa niihin ja tehdä asioita niiden hyväksi.Ei ne toteudu haikailemalla tai pessimistisellä asenteella.Jos ajattelen ettei se onnistu niin varmasti ei onnistukaan. Tai jospa en edes yrittäisi niin en pettyisi.
Ei, ei ne onnistu, ei elämä niin kasva ja onnelliseksi tule.
Pitää rakastaa, luottaa ja tehdä asioita josta haaveilee.

Tänäänkin, edes joku pieni asia, pieni juttu,vaikka vain ajatus, suunnitelma.

Tee se, hypähdä hieman, jos hyvältä tuntuu, hyppää kunnolla, kokeile!

Kerro  minulle miten hyppäsit ja jos et hypännyt niin rakastithan itseäsi, kyselit kuulumisesi!

Liikuttunut

Olen lähdössä Päivölään, opiskelemaan. Tänä viikonloppuna käsitellään uniasioita,naiseutta ja eettisyyttä sekä mielenterveysasioita.

Ihana, mielenkiintoinen vkl edessä.

Ja ne ihanat ihmiset. Opiskelutoverit ja opettajat.
Kiitos heistä.

Sovin tapaamisen Mary Kayn tiimoilta ja maanantaina menen ensimmäiseen koulutukseen. Olen näin päättänyt ja olo on keveä.

Uusia tuulia. Elämää.Uusia ihania ihmisiä.

Elämä on seikkailu.
Seikkailu on elämää.

Tarvitseeko muuta paitsi tietysti rakkautta.

Eläköön myös naiseus!

Muistakaa tytöt se kaiken kiireen keskellä.
Hemmotelkaa itseänne.

Aamusella kun vielä hieman torkahtelin ennen ylösnousua tunsin yhtäkkiä kun joku otti minut syliinsä ja halasi ja kuiskasi korvaani "minä rakastan sinua".

Huumaava tunne, se ei ollut unta.

Kiitos enkelini, tätä olen odottanut.

Enkeleitä kaikille teille ja ihanaa viikonloppua!

Hypätäänkö?

Aaltoliikettä. Huippuja ja laskuja.Ilon ja epäröinnin hetkiä.
Saisinko välillä tasaista?

No niin, tulihan ne paikat hieman kipeiksi salikäynnin jälkeen mutta pahin pettymys oli vasen peukaloni joka ei oikein antanut ottaa otetta mistään. Kipeä se on ollutkin, välillä enemmän, välillä vähemmän, mutta....

Vanha vammahan siinä on, eräs mummeli muutama vuosi sitten töissä väänsi sen aivan nurinpäin ja siitä lähtien se on ajoittain kiukutellut.

Torstain iltavuoron jälkeen se olikin sitten tykyttävä ja särkevä joten perjantain iltavuoro hirvitti. No, sen jaksoin mutta sunnuntain työvuoro oli peruttava ja annettava peukun levätä.

Naurettavalta kuulostaa vaivana, peukalo.Mutta yritäpäs tehdä hommia ilman peukaloa! Ei onnistu, ei.
Nyt oikeasti hirvittää kuinka mulla ylipäätään enää fyysiset hommat onnistu. Muutenkin on paikat kipeenä.

Tiistaina kävin kahdessa päiväkodissa itseäni "kauppaamassa" ja tänään menen vielä yhteen. Saa sitten nähdä kuinka niitä töitä on, kalenteri on meinaan ihan tyhjä. Hoivakodilla oli tarjolla listassa kolme vuoroa eli juuri tämä viikonloppu kun lähden taas huomenna Päivölään opiskelemaan.

Tosin viime torstaina kun töihin ajelin toivoinkin ettei paljon työvuoroja olisi etten joutuisi tekemään hankalia valintoja. Toivoin ja pyysin maailmankaikkeudelta merkkejä ja vastauksia tulevaisuutta ajatellen ja tulihan se vastaus sieltä. Melkein tyhjä lista ja todella kipeä peukku. Eli on aika ottaa suuntaa muualle. Toki vielä hoivakodillakin teen töitä kun  sopivasti sattuu.

Niinpä perjantaina soittelin heti pari päikkäriä ja sovin ne tapaamiset.
Harjoitushoitoja pitäisi alkaa myös tekemään sekä Bars-hoitoja.Tulevaa asiakaskuntaa jo kasattava.

Ystäväni houkutteli Mary Kay-ihonhoitokonsultiksi ja se on nyt vakavassa harkinnassa. Lisätienestiä ja sellaista erilaista elämää. Naiseutta ja hyvinvointia sitä kautta.Sitä tunnen tarvitsevani tässä tahmeassa olotilassani. Tiedän
 myös, että nauttisin ihmisten kanssa työskentelystä.
Ainut epäilys tässä vaan on mistä löydän ne asiakkaat?

Harkitsen vielä. Tosin se vaivaa mieltäni. Mikä estää?
Olisihan se seikkailu eikä siinä voi oikeastaan mitään hävitä.

Kuinka paljon pelko estää meitä kokeilemasta asioita?
Pelko epäonnistumisesta tai jostakin muusta hieman epämiellyttävästä asiasta josta kuitenkin voisimme saada paljon. Kun vaan uskaltaisimme heittäytyä ja antaa mennä.Ei se haittaa jos epäonnistuu. Vai epäonnistuuko?
Olisiko se silloin vain opettavainen kokemus, rikkaus?
Jospa se kuitenkin olisi tuonut edes vähän iloa, menikö se silloin hukkaan?
Ei kokemukset koskaan mene hukkaan, niitä täytyy ymmärtää.

Tässä kohtaa elämässä haluaisin kokemuksia. Olen elänyt aivan liian varman päälle ja konservatiivisesti.

Nyt olisi aika jatkaa hypähtelyä.

Tyhjä kalenteri kyllä vähän ahdistaa, pakko myöntää.
Ei yhtään työvuoroa.
Hassua kyllä, ahdistaisi vielä enemmän jos niitä olisi siellä paljon.
Pelkään oikeasti kehoni reaktioita.En tiedä miten se jaksaa ja kuinka paljon kipua itse jaksan.
Yritän kaikkeni ollakseni positiivinen koska murehtiminen ja stressaaminen ei auta mitään.Mutta olen vaan ihminen.

Viikonloppuna keskusteltiin mieheni kanssa. Kerroin hänelle tunteistani ja siitä kuinka pahalta minusta tuntuu kun hän ei välitä minusta. Naiseuteni lyttäämisestä ja väheksynnästä.Kuitenkin tiedän rakkautta olevan, molemminpuoleista.Tätä on vaikea hyväksyä, liian vaikeaa.
En riidellyt enkä haukkunut.
Kerroin, etten halua lähteä mihinkään vaan laittaa tätä kotia ja yrittää elää tässä talossa yhdessä. Kerroin, että minun tulee löytää enemmän omaa elämääni ja sitä kautta onnellisuutta jolla ei ole mitään tekemistä hänen kanssaan. Vain siten jaksan. Nyt meillä on ollut hiljaista, ei mykkäkoulua, ei riitaa mutta etäisyyttä.Sitä tarvitsen ja tiedän kyllä että toisesta tuntuu pahalta mutta nyt en muuta voi.
Illalla kun kömmin nukkumaan tulee tarve kömpiä kainaloon mutta en voi. Suojelen itseäni, en uskalla enää satuttaa itseäni koska petyn kuitenkin.
En tiedä kuinka kauan tämä voi jatkua mutta juuri nyt en pysty muuhun.
Opiskeluviikonloppu tulee nyt ihan hyvään kohtaan.
Saa taas ajatuksensa muualla, ainakin hetkittäin.

Elämä on silti ihanaa.
Aurinkoiset syyspäivät niin raikkaita ja kauniita.

Onhan minulla paljon. Lapset ja lastenlapset. Koirat. Ystävät.
Ja paljon muuta.
Kauhistuttaa ajatuskin että joutuisin kaikesta luopumaan.
Haluan elää vielä pitkään.
Ongelmat tuntuvat tosi pieniltä verrattuna siihen jos elämä otettaisiin yhtäkkiä pois.Eihän tässä ole mitään hätää. Eihän?

Nauttikaa elämästä, joka henkäyksestä
Kaikki voi olla ohi silmänräpäyksessä tai elinaikaa voidaan luvata vain rajallisen lyhyen ajan. 
Elämää täytyy elää nyt ja tässä.Kiittää siitä ja riemuita tästä lahjasta.
Hoivata sitä mahdollisimman hyvin, aarteena kantaa.

Minäkin aion uskaltaa, iloita, riemuita ja olla onnellinen.

Kaikesta huolimatta ja juuri siksi.

Aion vielä todellakin hypätä.....

Hyppäätkö sinä?

Mielen mahti

Ei mene hyvin, ei ollenkaan.
Ei niin kuin haluaisin.

Miksi sitten en tee niinkuin haluaisin?
Mikä minua estää?

Miksi annan itseni vaipua, kömpiä koloon?
Miksi edelleenkin annan toisen ihmisen tuhota onnellisuuteni?

Enkö olekaan niin vahva ja vapaa, omassa voimassani?

Se tekee kipeää. Huomata ja todeta se. Tunnustaa oma heikkoutensa.
Tajuta, että voisin olla onnellinen ja vahva ja riippumaton ja kaikki itseasiassa on hyvin....paitsi ettei ole.

Parisuhde.
Yritän niin paljon. Hakkaan päätäni seinään. Haluan enemmän kuin toinen pystyy antamaan. Luon mielikuvia ja tilanteita, onnea...ja sitten toinen pyyhkäisee ne pois ja tiputtaa maan rakoon.
Hyväksynkö? En.
Tiedän, että rakastaa, mutta haluaisin enemmän. Huomioimista, rakkautta, yhdessäoloa. Että tuntisin olevani tärkeä.

Tyydynkö edelleen elämään näin, olenhan valinnut hänet.
Tämän ihanan kodin ja yhteisen elämän.
Pystynkö olemaan onnellinen omassa voimassani, rinnalla kulkien, tyytyen siihen mitä saan.Voisihan asiat toki huonomminkin olla.

Valitsenko hänet taas uudelleen...todennäköisesti, koska rakastan.
Onnellisuuteni vaan täytyy irrottaa parisuhteesta kokonaan. Se ei voi olla onnellisuuteni mitta eikä elämäni tarkoitus.
Palikat täytyy järjestää uudestaan. Ehkäpä hän myös herää huomaamaan jotain.
Se ei ole minun tehtäväni.Joku tarkoitus tällä kaikella on.
Silläkin, että käperryn. Tulen pieneksi ja onnellisuuteni rutistuu rusinaksi. Itsenäisyyteni kyseenalaistuu, tosin noustakseen vahvempana taas huutamaan.

Sunnuntaina olin BARS-kurssilla ystäväni luona. Se on pään akupisteiden painelun avulla tunnelukkojen ja asioiden avaamista ja ihanaa rentoutumista, irtipäästämistä ahdistavista asioista. Harjoitushoitoja olisi nyt ruvettava tekemään jotta sitten myös voisi ihan virallisesti niitä ihmisille tehdä. Ihana askel kohti sitä elämää jota haluan. Ihanaa oli lähteä pyhäaamuna aikaisin lauantain pettymysten jälkeen. Surullista sinänsä mutta oli helpottavaa päästä pois kotoa viettämään päivää hyvässä seurassa, oppimaan ja rentoutumaan.
Huomenna menen pitkästä aikaa salille ystäväni kanssa ja sen jälkeen hän tekee miulle Bars-hoidon. Nyt niitä tarvitaan. Kunpa vaan osaisin olla liikaa repimättä siellä salilla...

Jooga jäi käymättä, ei käynnistynyt kone aamulla, eikä myöskään tänä aamuna.
En tiedä mitä maailmankaikkeudella on minua varten suunnitteilla mutta helpolla ei nyt mikään tule. Tahmeata on ja se ei tunnu hyvältä.
Tiedän kyllä, että itse tästä on noustava, kukaan ei sitä miun puolesta tee mutta ihmeellisen paljon niitä haasteita ja esteitä nyt annetaan.
Koetellaan tosissaan voimaani ja itsenäisyyttäni.
Tiedän, että enkelit on mukanani mutta usein tuntuu että ne vaan nauravat miulle ja varmaan syystäkin.
Ote kirpoaa ihan liian helposti. Kaikki onnellisuus on omissa käsissäni. Kaikki lähtee miusta itsestäni. Turha valittaa, omia valintoja kaikki.

On niin paljon asioita jotka vaivaavat mieltäni.
Kirja, joka pitäisi laittaa alulle.
Satoja runoja jotka pitäisi järjestellä ja ehkäpä jonnekin tarjota.
Pitää huolta itsestään, helliä ja hoitaa liikunnalla, hyvällä ravinnolla, ystävillä.

Osaanko minä?
Olenko ansainnut?

Minäkö? Kirjan kirjoittaisin? Runojani tarjoaisin julkaistavaksi?
Minäkö muka?
Naurettavaa...vai onko?
Vai onko naurettavaa jättää se kaikki tekemättä???

Kertoisin jollekin toiselle, että olet ansainnut kaiken hyvän.
Se vaan pitää antaa tapahtua.

Ymmärrän etten anna asioiden tapahtua itselleni. Estän mahdollisen onnen ja hyvinvoinnin. Ihan itse.
Kun ei yritä, ei myöskään voi pettyä paitsi omaan pelkoonsa ja itseensä.
Kumpi sitten on parempi?
Jossitella asioita vai tehdä ja katsoa kuinka käy?

Siinäpä sitä miettimistä. Lähtökohta ei ole toivoton koska tiedostan missä mennään. Silmäni ovat auki ja kaikki edessäni näkyvissä hyvinkin selvästi.
Vain mieleni on este. Se on käännettävä.
Siinä miulle tehtävää.Ykisnkertaista mutta ei niin helppoa.

Mikä sinun onnellisuuden esteesi on?

Tunteita

Perjantai.
Tällä viikolla ei ole hirveästi töitä tehty. Maanantaina iltavuoro ja keskiviikkona kolmen tunnin käväsy palaverin aikana.
Mitä enemmän mietin sitä varmempi olen ettei  perushoito ja vanhustyö ole se mun juttu.En saa siitä mitään iloa.
Kuulostaa varmaan pahalta mutta tällaiset asiat on hyvä huomioida ja varsinkin itselleen tunnustaa. Tottakai voin tehdä keikkalaisena sitä työtä ja niin että voin itse valita työpäiväni mutta todellakaan kokopäiväiseksi ei minusta siihen hommaan ole. Ei kestä kroppa ei pääkään halua..
Syyllisyys...juu, kyllä hetkeksi. 
Palatakseni taas siihen itsensä rakastamiseen ja omien voimiensa kartoittamiseen niin että olisi hyvä olla ja elää. Nauttia elämästä niin hyvin kuin se on mahdollista. Ei turhaa taistelua tutkainta vastaan.
Keskiviikkona oli sitten vuoro soittaa sinne päiväkotiin ja kartoittaa työtilannetta.
Aivan intuitiossa valitsin kaupungin päikkäreistä yhden ja soitin sinne. Tosin ehkä hieman valintaan vaikutti paikan läheisyys.
Sain todella myönteisen vastaanoton puhelulleni, sijaisista ja keikkalaisista on todellakin pulaa. Parin viikon päästä menen käymään siellä koska johtajalla alkoi loma mutta saattaa soittoa tulla jo sitä ennenkin.
Kovasti kyseli enkö haluaisi tehdä muuta kuin keikkaa kun tarvetta olisi muuallakin.Tällä hetkellä kuitenkin keikkatyö sopii miulle, aika näyttää sitten mihin elämä kuljettaa.

Ulkoiluvaatetilanne vaati päivitystä ja eilen lähtikin kaupasta mukaan uudet ulkoilupöksyt ja uudet jumppahousut sekä paita!!
No niin, enhän mie niitä olisi ansainnut mutta nyt on tehtävä itselleen lupauksia ja kun isännällekin kerroin ostoksistani niin kyllähän ne on käyttöön otettava. Suunnitelmissani olisi jooga ja pilates sekä Bodybalance-tunnit ja sinne sopivat vaatteetkin ostin eli mukavat pitkät pöksyt ja löysä paita.
Tiukkoja vaatteita kaapissa on yllinkyllin kun niitä tarvitsen mutta nyt kaipaisin lempeämpää treeniä.
Joogasukat menevät puikoille tänään, kohta käyn penkaamassa lankavarastoja.
Yksi ihana pitkähihainen lötkö rentoutumispaita jäi eilen kauppaan, se täytyy varmaan käydä vielä hakemassa.
Lupaan mennä ensi viikolla edes johonkin näistä tunneista.
Eilen tosiaan olin ystäväni kanssa kaupoilla, opiskellaan molemmat voimavarakouluttajiksi.Hän käy tiistaiaamuisin joogassa, voipi olla että ensi tiistaina menen minäkin. Tosin aamuyhdeksän on miulle haastava ajankohta.
Haastaahan tässä  itsensä pitääkin, kannustusta kiitos!!

Toinen opiskelukaverini kutsui miut tänään iltaa istumaan mutta aion kyllä viettää rauhallisen koti-illan ihan kotosalla. Olen ollut paljon viikonloppuina pois, töissä ja opiskelemassa joten saunominen isännän kanssa ihan rauhassa on tänään paras vaihtoehto. Eilen myös pissatulehdus yllätti ja antibiootit aiheuttavat aina vähän huonon olon.

Luulenpa, että myös tällä oireilulla on syvempi tarkoitus.
Miun täytyy pitää huoli itsestäni ja hyvinvoinnistani entistä tarkemmin. Tehdä asioita ja lopettaa haikailu.Miulle näytetään miltä tuntuu olla välillä hieman kipeä että ymmärtäisin miten ihanaa on olla terve ja muistaisin elää ja nauttia.
Fibroa en laske enää mihinkään. Se on ja pysyy ja sen kanssa on vaan elettävä.
Kun vaan saisin muuten olla terve.Hyvä on ihmistä välillä muistuttaa.
Ihan jokaista.

Muuten tunteet menevät ylös ja alas.
Onnellinen...kyllä.
Surullinen...sitäkin....kiukkuinen, epätietoinen, tyytymätön...
kuitenkin onnellinen.
Joku vaan vaivaa aika ajoin. Tuntuu kuin olisin aina väärässä paikassa.
Mitä haluan? Mitä tarvitsen?

Tunteet myllää välillä aivan liikaa. Se kuuluu henkisyyteen, prosessiin joka on käynnissä.Itsensä tutkiskelussa, pohtimisessa, elämän syvässä olemuksessa, sen tarkoituksessa.
Kuinka kaukana olenkaan tasapainosta, rauhasta, omasta voimasta.
Moni asia on saatava järjestykseen ennenkuin oma voima on pysyvä olotila.
Vielä sitä on ihan liian helppo heiluttaa.
Se on elämän mittainen prosessi.
Onneksi omaan voimaan voi aina palata. Siinä on niin hyvä olla.

Enkelit auttaa, seuraa, opastaa.Ei liikaa, ei valmiita vastauksia. Ne on aivan itse loppupelissä löydettävä ja oivallettava.Siinäpä työsarkaa mutta onneksi polku on oikea.

Nyt lähden koirien kanssa kävelylle ja sen jälkeen etsimään lankaa joogasukkia varten.Ne onkin kaikki vielä muuton jälkeen jätesäkissä, en saamaton ole niitä järjestänyt kun en ole niitä tarvinnut.On kuitenkin aika taas aloittaa kutomiskausi.

Ihanaa viikonloppua!!

Mietteitä

Niin se viikonloppu hurahti. Lauantai työn merkeissä ja eilen kotosalla.

Suloinen sunnuntai eilen olikin.

Kotoilua, kokkailua, pientä siivoilua ja lenkillekin kykenin.
Kylläpä se tuntuikin mukavalta. Vanha tuttu fiilis lenkin ja suihkun jälkeen. Se ihana tunne mitä ei muuten koe kuin liikunnan jälkeen.Sitä haluan lisää.

Jooga, pilates ja Bodybalance kiinnostaisivat nyt kovasti. Olen katsellut eri kuntokeskusten aikatauluja mutta en vielä ole saanut raahattua itseäni mihinkään....mikä ihme kynnys tämä on? Haluan mutten saa aikaiseksi.

Tänään iltavuoroon töihin ja keskiviikkona muutamaksi tunniksi vaan.Siinä saa ollakin tämän viikon työt, kouluhommia olisi tehtävänä ja kehoa kuunneltava.
Sunnuntai-illan olen sitten luvannut mennä tekemään.

Henkisyys arjessa. Ei aina helppoa, ei ollenkaan. Läsnäolo, hetkestä nauttiminen.
Kuunteleminen, näkeminen, aistiminen, hiljentyminen.
Ei todellakaan helppoa arjen tuoksinassa.
Juttelu enkelten kanssa, henkioppaiden kanssa olisi niin eheyttävää.
Mutta ei vaan muista, olen niin alussa vielä tällä tiellä.
En kehtaa pyytää apua ja neuvoa vaikka enkelit sitä odottavat ja ovat aina valmiina "töihin",
Eihän aina voi olla jotain pyytämässä ja kysymässä. Niin luulen ja olen väärässä.

Pikkuhiljaa löydän oman mieleni rajat.
Pikkuhiljaa löydän oman kehoni rajat.
Siinäpä suunnitelmaa ja työmaata. Sen eteen kannattaa kyllä tehdä töitä ja ennen kaikkea elää. Ajatuksella, nauttien ja kiittäen.
Hyväksyen puutteet itsessään ja muissa. Huomaten kuinka vähän ihminen loppujen lopuksi tarvitsee ollakseen onnellinen.Se täytyy vaan tajuta.
Silloin kun se valo syttyy, ilo tulvahtaa, silloin on päässyt ison askeleen eteenpäin. Siitä on hyvä jatkaa.

Itselleen pitää olla armollinen. Itseään pitää rakastaa.
Siitä se kaikki lähtee. Kannattaa kokeilla. Vaikeaa se on mutta sen arvoista.

Ihanaa viikonalkua rakkaat ihmiset <3

Hupsista vaan!

Mihin tämä aika aina häviää?

On jo tovi vierähtänyt viime postauksesta.
Väliin on mahtunut muutamia työvuoroja, opiskeluviikonloppu,kipuja,epätoivoa,väsymystä, toivoa, luottamusta ja kaikkea maan ja taivaan väliltä.

Uudessa työpaikassa on mukava meininki, kivoja ihmisiä. Työ on rankkaa perushoitoa, huonokuntoisia vanhuksia.
Eli koettelemus miun kropalle jonka ei ole tarvinnut sellaista työtä tehdä kolmeen vuoteen. Paikat kipeänä, todella aivan joka paikka.
Fibromyalgia sanoo jyrkän vastalauseensa.
Varsinkin alkuviikosta kun olin maanantain iltavuoron jälkeen heti perään aamun niin sittenhän illalla pääsi itku kun en voinut edes hengittää ilman kipuja. Tottakai kävi mielessä että epäreiluahan tämä on, ei voi olla totta...
Keskiviikon työvuorosta oli kieltäydyttävä.
Nyt on monenlaiset tunteet vyöryneet ylitseni. Entä jos kehoni ei totukaan tähän, mitä sitten?
Liikkumaan olisi päästävä, lenkille ja salille, mutta näillä kivuillako?
Käyn töissä, olen kipeä, jos menen salille olen kipeä enkä kykene töihin...mitä mitä??? Laskut eivät häviä mihinkään.
Kaikki se into oman elämän hallitsemisesta on rikottu vaikka toki tulee hetkiä jolloin luotan että kaikki järjestyy, keho tottuu ja vahvistuu.
Sitten pelko taas valtaa ja se on saatava pois mutten ei voi elää ja olla onnellinen.

Opiskeluviikonloppu antoi voimia ja luottamusta.Myös hämmennystä. Huomasin taas miten epäuskoinen ja skeptinen olenkaan. Vaikka en haluaisi.Läpimurto oli kuitenkin se että ensimmäisen kerran elämässäni tajusin ja myönsin vihaavani kipujani. Se oli hieno ja helpottava tunne.
Haluaisin vaan rakastaa ja luottaa maailmankaikkeuteen ja rakkauteen mutta jalkani ovat niin maassa ettei edes pääni kohtaa aina pilviä vaikka hyvä olisi.
Hetkittäin kyllä ja se on ihanaa.
Se luotto siitä että minusta pidetään huolta, että minua koetellaan ja opetetaan.

Ja sitähän se on. Saan oppia ettei minusta todellakaan ole kokopäiväiseksi hoivatyöhön, ei ainakaan näin fyysiseen. Kivut annettiin miulle heti etten edes kuvittelisi sellaista enkä menisi lupailemaan liikoja vaan tajuaisin omat rajani.
Opettelua on myös omien rajojen laittaminen ja niiden kertominen toisillekin, opettelen kieltäytymään ja sanomaan EI ilman syyllisyyttä ja huonoa omaatuntoa. Siinä onkin oppimista.
Kaikki se häpeä jota koen kotona kun on pakko tunnustaa miehelle etten ehkä kuitenkaan pysty töitä tekemään niin paljon vaikka niitä olisikin.
Laskut on kuitenkin maksettava ja siihen on keinot keksittävä.
Mieleeni palautui jälleen se suunnitelmani tehdä keikkaa päiväkodissa ja ensi viikolla taidan ottaa sen asiakseni.

Paljon on asioita opetettu ja paljon on oppimista.Kaikki nämä asiat ovat loppujen lopuksi hyväksi, minua varten, näitä juuri nyt tarvitsen.
Joskus tulevaisuudessa ymmärrän kaiken vielä paremmin kuin nyt,uskon siihen.
En tarvitse paljon, rakkautta vaan ja välttämättömän toimeentulon. Laskut maksettua ja sen verran ettei tarvitse toiselta pyytää.
Sitä olen enkeleiltä pyytänyt. Jaksamista välttämättömään.
Uskon että sen saan. Kiitän jo nyt, kyllä kaikki järjestyy.

Tänään menen iltavuoroon.Kipeä olen edelleen mutta pärjään.Opettelen myös sitä ettei minun tarvitse tehdä töitä niin hirveällä vauhdilla kuin olen tottunut. Jotenkin aina on pitänyt tehdä enemmän kuin toinen ettei kukaan laiskaksi luulisi.Olen mie vaan hölmö. Siitä ajatuksesta pitää päästä.

Yhdestä tarjotusta vuorosta kieltäydyin ja se tuntui yllättävän hyvältä. Ehkäpä opin vetämään omat rajani ja rakastamaan itseäni.

Ruokavalio on pysynyt suht kohdillaan pienistä harkituista lipsahduksista huolimatta. Paino on kuitenkin jämähtänyt, ehkä se siitä taas jossakin vaiheessa liikahtaa.Siltä osin kuitenkin olo ihan loistava.

Mutta, ulkona on ihana ilma, nauttikaa vielä viimeisistä kesän rippeistä.

Mie lähen kohta töihin, toivottavasti saan tehdä töitä ilman suurempia kipuja.
Illalla sitten suoraan saunan lämpöön.

Enkeleitä teille kaikille <3

Ihanaa elämää 2

Mukava viikonloppu ja myös piristävä maanantai takana.

Kyllä vuoden vanha taapero voi olla ihana.Hyväntuulinen touhuaja, ilmeitä ja temppuja riittää. Iloa, todellista elämäniloa.
Rankkaa kyllä, höpsö lapsi ja kaksi höpsöä koiraa joista iso 60-kiloinen se kaikkein höpsöin. Kärsivallisyyttä hieman vaatii.

Lauantai-iltana sitten rentouduttiin ja saunottiin. Nautittiin taas rauhasta ja hiljaisuudesta. Maisteltiin pari lasillista viiniä.
Olen aina inhonnut punaviiniä mutta päätin viime viikolla, että opettelen ehkäpä vähän sitä siemailemaan. Suunnitelmana ostaa aina välillä pullo ja kokeilla jospa löytyisi sellainen jonka saisin jopa nielaistua irvistämättä.
No, isäntä kävi lauantaina alkossa, neuvoin kysymään makeaa viiniä sellaiselle joka inhoaa viiniä ja onnistuikin saamaan pullon joka ei ollutkaan niin kamalan pahaa. Punaviinihän on terveellistä kohtuudella nautittuna.

Kokeilu varmaan jatkuu jossain vaiheessa.

Ihana yllätys oli sunnuntai-illan puhelinsoitto eräältä ystävältä.Kysyi lähtisinkö hänen kanssaan maanantaiaamuna käymään Helsingin suunnassa, Ikea esim. kohteena. No tottakai, mukavaa pientä shoppailua tiedossa, vaihtelua arkeen.
Koko päivä meillä meni, kellon ympäri. Kivaa oli vaikka jalat väsyivät.
Kävimme Ikeassa,Bauhausissa,Jumbossa, Halvan ja Brunbergin tehtaanmyymälöissä(vähän tuli juu maisteltua),Marimekolla ja Vallilassa ja oiskohan ollut vielä muuta.....
Matkaan lähti pientä tarpeellista Ikeasta ja Jumbosta työhousut ja ihana käsilaukku. Paljon oli rupateltavaa ja maailmassa parannettavaa.

Ihana reissu. Kiitollinen olen ystävistä.Enkeleille lähti taas suuret kiitokset.
Olen kyllä onnellinen ja "rikas"ihminen.

Tänään menen kampaajalle, eipä hullumpaa sekään. Kyllä tämä pää tarvitseekin käsittelyä. Olen viimeksi käynyt huhtikuussa kun työkaverini tytär tarvitsi mallin näyttötyöhönsä. Annoin vapaat kädet ja todella lyhyeksi leikkasi tukan. Lyhythän miulle on ollutkin mutta ehkä siitä tuli jopa miun räväkkään tyyliin liian lyhyt. Joten on nyt saanut kasvaa muutaman kuukauden.
En yhtään tiedä mitä tähän haluan,väri saa ainakin vaihtua. Onneksi miulla on aivan ihana kampaaja, ideoita ja rohkeutta riittää, meillä molemmilla.

Huomenna on mentävä tekemään virallinen irtisanoutumispaperi ja viemään avaimet työpaikalle ja torstaina sitten heti aamusta kello seitsemän uuteen paikkaan vähän perehtymään.Vähäsen jänskättää, uudessa paikassa on aina jonkun aikaa ihan "pihalla". Mutta pikkuhiljaa.

Aloitan siellä sitten parin viikon päästä. Tämä viikko vielä saikkua ja sitten pari kesälomaviikkoa.Aika vilpoiset kelit laittoi, outoa helteiden jälkeen, miun varpaita palelee....villasukat kehiin vaan..

Eipä tässä ihmeempiä, laitan vähän kuvia viikonlopusta.

Siinäpä lapsonen ja innokkaat vahdit....

Ihanaa elämää

No niin, nyt ei tule romaania....

Tällä viikolla olen sopinut meneväni uuteen työpaikkaan ja irtisanonut itseni.

Tunteja uudessa paikassa onkin tiedossa enemmän kuin ensin lupailtiinkaan joten tulevaisuus näyttää hyvältä ja erikoisen hyvältä tuntui ilmoittaa pomolle etten tule enää ollenkaan töihin. Vapaus!!

Ensi viikon lääkäriajan peruin ja varasin soittoajan että saan vähän kysellä tuosta nukkumiseen liittyvästä lääkityksestäni.

Toissayönä nukuin 6 tuntia putkeen. Kävin yhdeltätoista nukkumaan ja kyllä piti kelloa katsoa parikin kertaa kun ensimmäisen kerran heräsin....viisi!!
Huikeaa...noin pitkään en ole yhteen menoon nukkunut vuosiin...
Kyllä tämä elämä tästä todellakin tuntuu sujuvan.

Rakkaat ystäväni ja opiskelutoverini kävivät eilen kylässä ja sain nyt sen toivomani tuulikellon ja kuoharipullon....

Tuulikellosta olen haaveillut muutosta asti ja alkuviikosta olin vähällä sen ostaa mutta jostakin syystä tuli tunne että saan semmoisen joten enpä ostanut.
Enpä sitten yllättynyt eilen kun sain sen ja se on iiiiihana..

Tänään saan tyttäreni ja Murun 1v. yökylään. Eli pienten jalkojen tepsuttelua riittää ja elämäniloa. Onnellinen minä.

Nyt kertoo selkä ettei enää halua istua ja kirjoittaa. Tein äsken koulutehtäviä joten tässä on nyt tullut kirjoiteltua ihan urakalla.

Palaillaan.....ihanaa viikonloppua!

Kysymyksiä

Kun keskellä toivon, ilon ja luottamuksen antaa uskon horjua, tulee pettymys.
Pettymys itseensä, enkö ollutkaan niin vahva, niin tietoinen omasta elämästä, omista tunteista.

Enkö ollutkaan niin vapaa kuin luulin olevani.Niin seesteinen ja onnellinen.
Voiko sittenkin pieni epävarmuus kaataa tämän korttitalon.

Olenko sittenkin vain heikko korttitalo?

Onko niitä enkeleitä, pitääkö kukaan minusta huolta, olenko tehnyt jotain väärin? Enkö ole uskonut ja luottanut tarpeeksi, ollut riittävän hyvä?

Olenko muistanut olla kiitollinen?

Sitten taas muistan...rakkaus on ehdotonta.Se on kaikkialla, kaikessa.
Enkelit eivät laita vaatimuksia eikä maailmankaikkeus.

Mutta ne opettavat.

Rauha, voima ja rakkaus on jokaisen sisällä.
Se vaan täytyy ottaa käyttöön.Silloin pienet kuopat eivät kaada.
Onnellisena kestää enemmän vaikka tuntuukin että silloin putoaa korkealta.
Ehkä vähän putoaakin mutta taas vahvistuu.
Miettimään mikä on tärkeintä.

Tämä hetki, tässä ja nyt.
Onko juuri nyt kaikki hyvin, onko sielussa rauha.

Tulevalle emme voi mitään, kaikkeen tapahtuvaan emme voi vaikuttaa.

Mennyt on mennyttä.

Todella hyvin nukutun yön jälkeen olo on hyvä. Aamulenkki koirien kanssa tehty. Pieni sellainen mutta kuitenkin, kiireettömästi, hiljakseen nauttien hetkestä. Me kaikki kolme. Kiitos ihanista....

Huomenna saan pari korentoystävääni aamukahville. Tulevat kotini katsastamaan. Kiitos hirveästi myös heistä, loppukuusta alkaa taas opiskelu ja näen kaikki ihanat korennot ja saan viettää heidän kanssaan rankan mutta upean viikonlopun.

Jospa vähän kurkkaisi kisoja telkkarista ja samalla järjestelisi kotia.
Illalla vävy tulee hakemaan tuon mustan lipaston ja saan vähän uutta järjestystä kotiin. Ensin kuitenkin täytyy lipasto tyhjentää.

Enpä paljon ostamista eilen löytänyt. Pari pientä koria ja servetti

telineen jota olen etsinyt. Vähän kerrassaan, ei liikaa eikä turhaa.

Ihanaa keskiviikkoa ja kesäpäivää....vielä on kesä..

Epävarmuutta

Viikko menossa hyvän matkaa. Koulutie taas jatkunut lapsosilla ja syksy tekee tuloaan.
Ei kai vielä syksyä. Vähän kai jo harjoittelee ja maata kastelee.
Hyvältä tuo sade tuntuu.

Viikonloppu hurahti taas sukkelaan. Saunoessa ja rentoutuessa. Vähän kotia laitellessa. Isäntä vietti aikaa tikapuilla ja minä sydän syrjällään....

Sunnuntaina kävin hakemassa ystävältäni yhden vanhan ihanan pöydän keittiön ikkunan alle ja pari vanhaa nojatuolia uutta päällystä odottamaan. Matkaan tarttui sitten myös yksi hyllykkö sekä ihana itsetehty sermi. On kuulema sopiva sinne miun tulevaan työhuoneeseen joka tehdään tonne varastoon...kuulin näin, ystävältäni..

Muuton alta hän näitä tavaroita laittoi pois. Meillä jäi muuton myötä iso musta lipasto olkkariin ja se ei todellakaan sinne asetu. On niin erilainen kuin muu kalustus.Sen sain sitten tyttärelleni, pääsen siitä huomenna eroon ja valkoisen hyllykön siihen tilalle ja jotain muuta valkoista, keveämpää.
Jotain muutakin pientä kivaa pitäisi kotiin vielä saada.

Dieetti puree edelleen, reilu kilo tippunut taas. Eilen illalla kävin lenkilläkin kun oli hieman huonot energiat. Hikilenkki ja Kaija Koo korvissa helpotti ja voimaannutti tällä kertaa.

Epävarmuus on nyt viemässä vallan.Olen odottanut sieltä hoivakodista soittoa viimeviikolta asti, loppuviikosta piti tunteja tarkistella.
Asia piti olla muuten selvä. Mitään ei ole kuulunut.
Olen kärsimätön odottaja, tiedän, minua opetetaan...

Mietityttää vaan kun olen rakentanut uuden elämäni pohjan sen työn varaan. Että olisi joku kiintopiste mitä sitten  alkaisi täydentää muilla hommilla. Nyt on jotenkin hölmö olo, aivan kädetön. Inhottava epävarmuus ja tietämättömyys.
Enkeleiltä olen paljon voimaa ja viisautta pyytänyt. On vaan uskottava että kaikki kääntyy parhain päin ja tämä on juuri nyt minulle hyväksi.
Elettävä hetkessä ja nähtävä kaikki hyvä juuri tässä hetkessä.
Oppiläksyä kelle vaan. Joskus jopa luulee jo oppineensa...

Hiljentymistä, itseensä menemistä. Sitä tässä on tarvinnut.

Mieheni ei onneksi ole edes kysynyt onko sieltä soitettu. Ei ainakaan tarvitse puolustella omaa hölmöyttään enkä muutenkaan halua puhua siitä.
Ehkä pelkään jotain tietynlaista kuittailua. Sitä en nyt todellakaan kaipaa.

Taidanpa lähteä hakemaan kirjastosta Kaisa Jaakkolan Hormonidieetti-kirjan ja ehkäpä käymään muuallakin etsimässä kotiin jotain pientä. Ruokakaupassa ainakin on käytävä.

Nauttikaa päivästä, teille enkeleitä toivottelen, pitäkää te peukkuja että nää miun asiat järjestyy!!

Seesteistä

Ihanaa perjantaita!
Mihin ihmeeseen tämäkin viikko on kadonnut...ja koko kesä.
Koulut alkaa, silloin se tuntuu kesän lopulta, taas.
Eikö tähän koskaan totu.
Onhan vielä kuitenkin kesää, lämmintä ja lempeää, aavistus syksystä.
Tuulahdus sen tuoksua.

Keväällä luonto herää mutta kyllä syksylläkin aina on jonkun uuden alku ja herääminen.Uudet harrastukset, paluu rytmiin ja touhuihin erilaisiin.

Eilenkään en ehtinyt kirjoittaa vaikka lupasin.
Ystäväni soitti aamulla ja ehdotti pikku reissua Kotkaan.Sehän sopi oikein hyvin ja niin lähdettiin käymään Kotkan Kärkisaaressa.
Siellä on ihana huvila kahviloineen aivan meren rannalla.
Kahvilassa tarjoillaan ihania herkkuja, raakakakkuja yms.Odotettiin pääsevämme herkuttelemaan mutta iltapäivän puolella olikin jo kaikki herkut menneet. Kävijöitä oli ollut paljon, hyvä niin.
Tyydyimme siis kahviin.Vähän harmitti kun tämän dieetin keskellä olimme molemmat ajatelleet herkutella hieman.

Keskiviikkona kävin hoitelemassa vähän pankkiasioita. Kävin ottamassa vähän lainaa ja maksoin sitten koulutusmaksuni ja auton kokonaan pois. Yhdellä lainalla on kuukausimaksut pienemmät kun kohta tuloni ovat epävakaat.
Eikä sitten ole asiaa mennä lainoja kyselemään kun ei ole vakityöpaikkaa joten täytyi vähän järjestellä nyt asioita.

Koulutehtävää on tullut naputeltua. Se ei ole helppoa koska se ei ole tietoa vaan tunteita.
On pakko palata omaan lapsuuteen, mieleen palaaviin hetkiin ja kuulostella miltä siitä pienestä tytöstä kulloinkin tuntui.
Jutella hänelle ja lohduttaa jos niin tarvitsi tehdä.
Miettiä miten asiat ja tapahtumat ovat vaikuttaneet aikuiseen elämääni.
Käänneltävä asiaa ympäri ja pohdittava kaikki tunteet.
Ei niin helppoa laittaa sitten ne kaikki paperille.
Ei aina helppoa mutta puhdistavaa ja valaisevaa kaikkine kyyneleineen.
Ilosta ja surusta, vihasta ja ikävästä...

Tänään käyn iltapäivällä ystäväni luona kahvilla ja vietän mukavan hetken siellä.Tämä ystäväni opiskelee myös samaa kuin minä.Kolmen viikon päästä taas auton nokka kohti Päivölän Opistoa.Ihana viikonloppu siellä, kyllä on ollutkin ikävä sitä "perhettä".

Jostain kumman syystä huusholli on vähäsen sekaisin, pientä järjestelyä ja kirjan pariin.Erilaiset ravitsemukseen ja hyvinvointiin liittyvät kirjat kiinnostavat nyt kovin.
Tosin Byrnen Enkeleitä hiuksissani myös odottaa.
Kirjat on ihania, rakastan niitä.

Tässä entisen asuinpaikkani lenkkipolkua eräältä alkukesän aamulta.Sinne on vähän ikävä, siis lenkkipolulle, ei siihen taloon.

Rakastan tätä uutta kotiani vaikka olemme asuneet täällä vasta 4 viikkoa. Haluaisinpa todella tietää miksi tämä paikka on minulle näin rakas, ollut ensikohtaamisesta.Ehkä se joskus selviää.

Mutta kiitos siitä lähtee maailmankaikkeuteen.

Enkelit suojatkoon päiväänne, iloa ja valoa kaikille!

Miten teillä menee siellä?

Vuh vuh!

                 Moikka, me pojat hoidamme tän blogin tänään..
                   mamma jatkaa huomenna, tulkaahan sitten lukaisemaan...                      

                                       

Parisuhde

Eilinen luento oli hyvä, tiivis paketti tärkeää asiaa.
Lasten seksuaalinen pahoinpitely voi olla todella monimuotoista ja se heittää varjonsa uhrin elämään ikiajoiksi.
Toiset selviävät siitä paremmin, toiset huonommin, toiset eivät selviä elämälle.

Ei siitä sen enempää tällä kertaa.

Illalla kun tulin kotiin hyvällä mielellä, olinhan saanut tarpeellista tietoa sekä olla ystäväni seurassa.
Erehdyin sitten miehelleni kertomaan aamun ihanasta olostani.
Siis todellakin erehdyin. En taas muistanut. Eihän hän voi ymmärtää minun heittäytymistäni keikkatöihin kun minulla on se kaikenonnenantavavakipaikka.
Tai ainakin turvallisuuden. Säännöllisen palkkapäivän. Vakauden.

Sieltä sitä sitten tuli. Perusnegatiivista.
"Kyllä tulet sitten huomaamaan miten ihanaa se on kun ei tule rahaa ja pitää mennä minne sattuu" jne.
Kyllä harmitti.Hänen jalat maassa-asenteensa kun on usein kuittailua tai sitten heitto;"pakkohan tässä on töissä käydä vaikkei huvita eikä jaksa"....

Enkä minä pöljä taida koskaan siihen tottua.
Tosin en enää suutu enkä myöskään riitele.Olen hiljaa ja päätän olla hehkuttamatta hyvää oloa.
Olen selvästi vahvistunut.Tullut minuksi ilman että minun tarvitsee pyytää lupaa tai hyväksyntää.Voin olla onnellinen ja parisuhteessa ilman että toinen on samaa mieltä kanssani.Hieno tunne, olen vahva ja rohkea ja seison omilla jaloillani omien arvojeni takana.Joskus horjun, tirautan tipan silmänurkasta mutta jatkan taas vahvempana.
Toista ihmistä ei voi muuttaa, vain itseään. Se pitää muistaa.
Omalla käytöksellää ja toiminnallaan kyllä saattaa vaikuttaa toiseenkin, jos hyvin käy.
Enhän minä malttanut odottaa soittoa sieltä hoivakodista vaan soitinpa ihan itse.
Tunteja on luvassa, ei täysiä mutta kuitenkin.Tarkemmin saan tietoa loppuviikosta.En aio miestäni tästä asiasta tiedottaa.Kerron sitten kun kerrottavaa on, ehkä sitten kun olen loparit ottanut, ehkä...
En ole suuttunut enkä pidä mykkäkoulua, en suinkaan. Hieman vaan suojelen itseäni ja mielenrauhaani.

"Dieetti" tuottaa tulosta. Viikossa hävinnyt puolitoista kiloa.Nesteitä varmaan suurin osa mutta loistava päivänaloitus tuo vaaassa käynti.
Ehkäpä siitä tulee taas kaverini.
Joten viljattomuus ja maidottomuus jatkukoon.Kaalijauhelihaporkkanapata odottelee tuolla syöjiään.

Kovasti olen yrittänyt pitää yhteyttä enkeleihin, varsinkin omaani sekä henkioppaisiini neuvoa ja vihjeitä saadakseni mutta nyt taidan olla postituslistalla häntäpäässä tai sitten en osaa viestejä tulkita ja huomata.Sekään ei olisi ensimmäinen kerta.Kyllä miut on kuultu ja vastauksia tulee kun on niiden aika, luotan siihen.

Ei ole kahvakuula heilunut, ei tänäänkään, tunnustan.Kyllä tuo kuumuus vie mehut.Ei näitä varmaan kauan kestä, nautitaan nyt. Eikä mulla liian kuuma ole ollutkaan mutta saattais tulla jos kahvakuulaa heiluttaisin.

Kameran kaivoin kätköistä ja tuossa se nyt latauksessa nököttää.
Viime kesänä sen ostin kaikenlaisten koettelemusten jälkeen kun oivalsin että sitku-elämä saa loppua.
Jotenkin se on vaan jäänyt vähälle käytölle ehkä siksi etten ole opetellut sitä kunnolla käyttämään. Jospa taas yrittäisi. Ei se mikään monimutkainen ja kallis kamera ole, vähän halvinta digikameraa parempi.

Koulutehtävääkin sain tänään jopa pätkän väännettyä. On se ollut ihmeen vaikeaa aloittaa vaikka kyllähän sitä tekstiä sitten tulikin, huomenna jatkuu...

Nyt syömään tai oikeestaan täytyy mennä käymään tuolla pihalla kun tuo miehenretale taas "urheilee" yksinään noiden ränniensä kanssa kun ei voi millään keltään apua pyytää ja mie en tonne katon rajaan nouse.
Perhana jos satuttaa itsensä niin.....no enkelit suojelkoon...kiitos!

Palaillaan taas, enkeleitä vierellenne....

Uusi viikko

Maanantai mallillaan.
Viikonlopun saldona loikoilua, laiskottelua ja vähän lepäämistä välillä.

No jaa, normaaleja kotihommia ja saunomista, Kalevan kisojen katselua ja lueskelua.

Siinäpä se, osimoilleen.

Tänään piti kunnostautua.Siivota koira sekä huusholli.
Pienet päivätorkut ottaa että taas jaksaa.

Ruokana aamusella omena-banaani-nektariini-porkkana-lehtisalaatti-kookosöljy-smoothie. Sekaan heitin myös muutaman cashew-pähkinän.
Kahvia ja vettä.
Lounaaksi lohta ja salaattia.

Olo on kevyt.Ei turvotusta eikä ilmavaivoja.Huomenna tulee viikko tätä kokeilua, siis ilman viljoja ja maitotuotteita.
Todellakin, olen ollut viikon ilman leipää....eikä ole tehnyt mieli, enkä muuten valehtele.Ja rakastan ruisleipää.
Kokeilu jatkukoon, huomenna kurkkaan sanooko vaaka mitään..

Tällä viikolla odotan soittoa sieltä ihanasta hoivakodista jossa kävin haastattelussa kolmisen viikkoa sitten, toiveet on lähetetty myös maailmankaikkeuteen nyt vaan odotellaan.Toki jos loppuviikosta ei mitään kuulu soitan itse, katsotaan.

Aamulla yhtäkkiä tajusin, että kohta olen vapaa. Vapaa vastaanottamaan ihan mitä työtä tarjotaan jos haluan.Minulla ei ole siteitä mihinkään.Huikea tunne, eikä kumma kyllä yhtään pelottava.Ihmettelen itsekin luottavaisuuttani tulevaisuuteen.Joku varmaan kuvittelee että olen varakas tai miulla on varakas mies, ei, kyllä joka pennin tarvitsemme, ihan keskiverto immeisiä ollaan.Joku kuvittelee miut täällä vain kynsiä viilaamassa miehen elättäessä, ei kyllä itse itseni aion elättää ja laskuni maksaa...vaikka juuri kynteni lakkasinkin....vanhalla paksuuntuneella lakalla, tulos hirveä...joutaapi roskikseen tuo pullo.

Illalla menen kuuntelemaan luentoa joka koskee lasten hyväksikäyttöä.Erittäin tärkeää tulevaa ja nykyistäkin ammattiani ajatellen.Sellaisista traumoista kärsiviä saattaa tulla kohdalleni montakin tulevaisuudessani.Odotan luentoa mielenkiinnolla.
Menen sinne ystäväni kanssa, voimme vertailla samalla miltä tämä meidän "dieetti" sujuu..

Liikunnan päätin vakaasti aloittaa kunnolla tällä viikolla.
Eikös siivoaminen riitä tältä päivältä kun on niin kuumakin?

Kahvakuulan kaivan huomenna varastosta.Ilmalämpöpumpun lähellä onnistuu hyvin heiluminen.Seuraavana päivänä ei varmaan tarvikaan kun on paikat kipeänä.
Lenkille tahtoisin mutta tuo kuumuus.Enkä vieläkään ole muuttunut siksi ihmiseksi joka aamulla aikaisin ponkasee petistä lenkkipolulle hyvin nukutun yön jälkeen.Eikä miusta varmaan sellaista tulekaan...

Tai eihän sitä tiedä.Tulevaisuus voi tuoda tullessaan mitä vaan.Jännittävää.

Nyt sukellan Antti Heikkilän kirjaan hetkeksi, mieheni tulee tunnin päästä töistä tai toivottavasti vähän myöhemmin josko olisi muistanut kaupassa käydä tullessa, telepaattinen viesti menemään vaan, muuta en laita.

Koirat on hassuja, vanhassa kodissa eivät välittäneet miun imuroimisesta mitään, täällä pitää olla "auttamassa"ihan koko ajan.Siinä sitten 60-kiloisen pienokaisen kanssa toisiamme väisteltiin....
Nyt makoilee pumpun viileydessä, hyvä peli vaikka miun varpaita välillä paleleekin. Villasukat on sitten jalkaan etsittävä, niitä riittää, tulee kilisteltyä puikkoja aika ahkeraan.Vähemmän kylläkään näin kesällä mutta aina parit oltava kesken jos sattuu sormia syyhyttämään. Kivaa hommaa..

Ehkäpä palaillaan iltasella asiaan tai sen viereen..

Miten ne kommentit saa näkymään?????

Suloista sunnuntai-iltaa

Taas on päivä hupsahtanut johonkin...

Hitsi kun harmittaa kun en osaa oikein "hallita" tätä blogiani. Kommentit näkyvät kyllä minulle kun kirjaudun "sisälle" mutta eikö ne pitäisi näkyä muillekin siellä blogin alalaidassa???
Kerrotko miulle mitä pitäisi tehdä kun en tohlo itse tajua?
Enkä voi edes vastata kommenttiin..
Kiitos Maikki viestistä, olisiko siulla neuvoja miulle??Tai kellä vaan?

Päivähän on muuten sujunut sutjakkaasti, laiskanletkeästi...

Kauppaan sentään oli pakko lähteä, ihan hyvä niin...ihme nysvä taidan olla.
Ei se on vaan terveellistä pysähtymistä ja rauhoittumista.

Koiruudetkin ovat harrastaneet lähinnä loikoilua, fiksuja otuksia. Kuvitelkaas itsellenne lansun turkki päälle tällä helteellä?
Ollie on jo 6½-vuotias joten lansuksi jo elämän ehtoolla.Koville ottaa nämä helteet vaikka poika on muuten ihan penska, leikkisä touhottaja, ihanuus.

Kaisa Jaakkolan kirjaa olen tänään lueskellut, paljon mielenkiintoista asiaa.
Suosittelen. Täytyy lukea niitä lisää.

Mieheni on taiteillut tuolla pihalla räystäskouruja ja minä tietysti sydän syrjällään ettei vaan putoa tikkailta. Ihan turhaan kuulema....toivottavasti.

Ruokavalio pitänyt ilman houkutuksia ja olo ihan loistava.Tuntuu, että nukkuminenkin alkaa pikkuhiljaa luonnistua, vähän lääkeapua vielä tarvitsee. Odotan vaan että pääsisin pillereistä eroon.

Kummasti sitä oppii arvostamaan tavallisia asioita kuten yöunta. Mutta niinhän se menee, kun jonkun asian tai ihmisen menettää silloin vasta sen tärkeyden huomaa.

Huomenna olisi siivottava ja varmaankin isompi karvaturri saa taas kunnon harjauksen takkujen poistoineen.Korvien allekin on taas hirmu tuppurat ilmestyneet, siinä sitä urakkaa maanantaille...eipä haittaa.

Hyppiikö mun ajatukset jotenkin? Ihan ihme poukkoilua sinne tänne, jutusta juttuun ja takaisin...mutta, niinhän se juttelukin menee, ilman kaavaa ja sääntöjä.Välillä murretta ja sitten taas vähän kirjakieltä. Kotoisaa, vai mitä?
Yritän välttää sivistyssanoja, lupaan..

Tulikin mieleen etten ole tänään enkelini kanssa pahemmin jutellut, no hän ymmärtää kyllä.Tai siis olen, kauppaostoksista mutten mitään syvällistä.
Eikä tarvikaan,kunhan höpötellään.

Onnellinen olo pysyy.Kaikki on hyvin.Tulevaisuus on epäselvä mutta ei haittaa.Jotain tapahtuu, jotain merkittävää, elo-syyskuun aikana. Sen tiedän ja tunnen. Jännityksellä sitä odotan.
Töitäkin löytyy, siihen luotan. Olen innoissani koska olen vapaa vastaanottamaan mitä vaan. Hullu, niin varmaan, pelätä kai pitäisi mutta mitä se auttaisi. Hullu, kun aion jättää vakituisen työpaikan. Hullu, kun haluan olla onnellinen enkä laittaa itseni "suden suuhun".
Olen sitten, hyvä on....tämä on miun elämä ja aivan itse olen vastuussa siitä ja omasta hyvinvoinnistani.Enkä oleta että kaikki sujuu helposti ja ihanat työt miulle tarjottimella tuodaan.En tietenkään. Voi tulla monta mutkaa ja vastoinkäymistä ennenkuin mieleisen paikan löydän....mutta jossain se odottaa. Oikeaa hetkeä.

Ihan pian aloitan ensimmäisen kirjani.Aika hassua kirjoittaa se näin, luvata itselleni, melkein sanoa ääneen.
Joku on pidätellyt minua.Ehkä pelko etten osaakaan, ehkä laitan riman liian korkealle. Ehkä se vie minut mukanaan, ei jätä aikaa muulle.Silloin tulee huono omatunto, ihan kuin laiskottelisi.Typerää, kuin tekosyitä.
Saattaa ollakin.
Pelko täytyy voittaa.Pelko estää elämän, rakkauden, kaiken.Pelko ei saa rajoittaa elämää sillä silloin et saa mitään, pelkkää tyhjää vaan.

Rakasta, rakasta maailmaa, elämää, itseäsi.Sitä kautta voit rakastaa kaikkea muutakin.Muista olla rohkea, elämä kantaa, usko pois.Kokeile.

Eikä miun yksin tarvitse kirjoittaa. Vierelläni enkelini kulkee, varmaan naurahtaa höpinöilleni mutta aina ymmärtää ja suojelee. Huumoria löytyy meiltä molemmilta, kiitos siitä!

Ei kyllä ole neuvonut tämän blogin asetuksissa mutta ei kai se enkeleiden hommiin kuulu enkä ole älynnyt henkioppaita avukseni huudella.
Ehkäpä joku opas miulle vastaisi vaikkapa tätä kautta, sinäkö?

Kiitos kun jaksoit lukea, jalan puutuminen kertoo että on aika lopettaa istuminen juuri nyt ja tämä teksti on valmis,näin miulle kerrotaan.

Nautitaan kesäillasta....

Leppoisa lauantai

Ihana, lempeä kotoilupäivä illassa.Rauhallista oleilua, kirjoittamista, lueskelua, vähän ruoanlaittoa, koirien rapsutusta ja niiden touhujen seuraamista, hymyjä, onnellista oloa.
Taidan todellakin hymyillä itsekseni.Toivottavasti en hirveästi julkisilla paikoilla, voisi herättää hämmennystä.Tai mitäpä siitä.
Monesti tulee hymyiltyä ihmisille esim. kaupassa, joku hymyilee takaisin luontevasti, joku hämmentyy.Toivottavasti se joskus pelastaa jonkun päivän.

Minulla on koulutehtävä jossa täytyy käydä katsomassa omaa sisäistä lastaan.Jokainenhan meistä on ollut lapsi ja silloin moni asia on tuntunut hyvinkin erilaiselta kuin nyt.Ilo, innostus, ihmettely, mutkattomuus, rehellisyys ja aitous.Ne ovat monelta kadonneet kun ikää on tullut ja on pitänyt mahtua yhteiskunnan ja aikuisten asettamaan muottiin.
Luovuus on kadonnut ja itsensä rakastaminen.Itsekritiikki lisääntynyt.
Meidän jokaisen olisi hyvä tavata välillä sitä pientä tyttöä tai poikaa jolle maailma oli avoin ja kaikki mahdollista.
Se lapsi varmasti monesti ihmettelee miksi hänet on hylätty. Miksi emme kuuntele häntä.
Emmekö voisi antaa sen lapsen edes välillä elää?Tanssia sateessa paljain jaloin? Maalata tauluja ilman sanoja;"en osaa".Katsoa itseämme peilistä ihastellen, olenpa minä nätti,ihanat hiukset ja mitä vaan.
Voisimmeko tehdä niin?
Voisitko sinä? Yritä edes, siitä tulee hyvä mieli.

Niin, siihen koulutehtävään.Todellakin, 5 tapaamista täytyy kirjoittaa ylös ja kertoa kaikki ne tunteet ja keskustelut joita lapsen kanssa on käynyt. Mitä sanottavaa hänellä on nyt aikuiselle minälle ja mitä sanottavaa minulla olisi sille pienelle lettipäiselle tytölle. Vaikkapa tilanteessa jossa jostain syystä on ollut paha mieli, kun jotain on tapahtunut.Muisteluja, menneessä käymistä.
Erittäin puhdistavaa.Jotain sieltä on siirtynyt myös tähän aikuiseen elämäämme.

Nyt alkaa olla saunan aika.Lauteille rentoutumaan ja nauttimaan elämästä.

Kerro, mitä koit lapsosen kanssa, olisi ihana kuulla.
Kysy reilusti jos jotain tulee mieleen.

Rakkaudellista iltaa ja enkeleitä.