Mukava viikonloppu ja myös piristävä maanantai takana.
Kyllä vuoden vanha taapero voi olla ihana.Hyväntuulinen touhuaja, ilmeitä ja temppuja riittää. Iloa, todellista elämäniloa.
Rankkaa kyllä, höpsö lapsi ja kaksi höpsöä koiraa joista iso 60-kiloinen se kaikkein höpsöin. Kärsivallisyyttä hieman vaatii.
Lauantai-iltana sitten rentouduttiin ja saunottiin. Nautittiin taas rauhasta ja hiljaisuudesta. Maisteltiin pari lasillista viiniä.
Olen aina inhonnut punaviiniä mutta päätin viime viikolla, että opettelen ehkäpä vähän sitä siemailemaan. Suunnitelmana ostaa aina välillä pullo ja kokeilla jospa löytyisi sellainen jonka saisin jopa nielaistua irvistämättä.
No, isäntä kävi lauantaina alkossa, neuvoin kysymään makeaa viiniä sellaiselle joka inhoaa viiniä ja onnistuikin saamaan pullon joka ei ollutkaan niin kamalan pahaa. Punaviinihän on terveellistä kohtuudella nautittuna.
Kokeilu varmaan jatkuu jossain vaiheessa.
Ihana yllätys oli sunnuntai-illan puhelinsoitto eräältä ystävältä.Kysyi lähtisinkö hänen kanssaan maanantaiaamuna käymään Helsingin suunnassa, Ikea esim. kohteena. No tottakai, mukavaa pientä shoppailua tiedossa, vaihtelua arkeen.
Koko päivä meillä meni, kellon ympäri. Kivaa oli vaikka jalat väsyivät.
Kävimme Ikeassa,Bauhausissa,Jumbossa, Halvan ja Brunbergin tehtaanmyymälöissä(vähän tuli juu maisteltua),Marimekolla ja Vallilassa ja oiskohan ollut vielä muuta.....
Matkaan lähti pientä tarpeellista Ikeasta ja Jumbosta työhousut ja ihana käsilaukku. Paljon oli rupateltavaa ja maailmassa parannettavaa.
Ihana reissu. Kiitollinen olen ystävistä.Enkeleille lähti taas suuret kiitokset.
Olen kyllä onnellinen ja "rikas"ihminen.
Tänään menen kampaajalle, eipä hullumpaa sekään. Kyllä tämä pää tarvitseekin käsittelyä. Olen viimeksi käynyt huhtikuussa kun työkaverini tytär tarvitsi mallin näyttötyöhönsä. Annoin vapaat kädet ja todella lyhyeksi leikkasi tukan. Lyhythän miulle on ollutkin mutta ehkä siitä tuli jopa miun räväkkään tyyliin liian lyhyt. Joten on nyt saanut kasvaa muutaman kuukauden.
En yhtään tiedä mitä tähän haluan,väri saa ainakin vaihtua. Onneksi miulla on aivan ihana kampaaja, ideoita ja rohkeutta riittää, meillä molemmilla.
Huomenna on mentävä tekemään virallinen irtisanoutumispaperi ja viemään avaimet työpaikalle ja torstaina sitten heti aamusta kello seitsemän uuteen paikkaan vähän perehtymään.Vähäsen jänskättää, uudessa paikassa on aina jonkun aikaa ihan "pihalla". Mutta pikkuhiljaa.
Aloitan siellä sitten parin viikon päästä. Tämä viikko vielä saikkua ja sitten pari kesälomaviikkoa.Aika vilpoiset kelit laittoi, outoa helteiden jälkeen, miun varpaita palelee....villasukat kehiin vaan..
Eipä tässä ihmeempiä, laitan vähän kuvia viikonlopusta.
Siinäpä lapsonen ja innokkaat vahdit....
No niin, nyt ei tule romaania....
Tällä viikolla olen sopinut meneväni uuteen työpaikkaan ja irtisanonut itseni.
Tunteja uudessa paikassa onkin tiedossa enemmän kuin ensin lupailtiinkaan joten tulevaisuus näyttää hyvältä ja erikoisen hyvältä tuntui ilmoittaa pomolle etten tule enää ollenkaan töihin. Vapaus!!
Ensi viikon lääkäriajan peruin ja varasin soittoajan että saan vähän kysellä tuosta nukkumiseen liittyvästä lääkityksestäni.
Toissayönä nukuin 6 tuntia putkeen. Kävin yhdeltätoista nukkumaan ja kyllä piti kelloa katsoa parikin kertaa kun ensimmäisen kerran heräsin....viisi!!
Huikeaa...noin pitkään en ole yhteen menoon nukkunut vuosiin...
Kyllä tämä elämä tästä todellakin tuntuu sujuvan.
Rakkaat ystäväni ja opiskelutoverini kävivät eilen kylässä ja sain nyt sen toivomani tuulikellon ja kuoharipullon....
Tuulikellosta olen haaveillut muutosta asti ja alkuviikosta olin vähällä sen ostaa mutta jostakin syystä tuli tunne että saan semmoisen joten enpä ostanut.
Enpä sitten yllättynyt eilen kun sain sen ja se on iiiiihana..
Tänään saan tyttäreni ja Murun 1v. yökylään. Eli pienten jalkojen tepsuttelua riittää ja elämäniloa. Onnellinen minä.
Nyt kertoo selkä ettei enää halua istua ja kirjoittaa. Tein äsken koulutehtäviä joten tässä on nyt tullut kirjoiteltua ihan urakalla.
Palaillaan.....ihanaa viikonloppua!
Kun keskellä toivon, ilon ja luottamuksen antaa uskon horjua, tulee pettymys.
Pettymys itseensä, enkö ollutkaan niin vahva, niin tietoinen omasta elämästä, omista tunteista.
Enkö ollutkaan niin vapaa kuin luulin olevani.Niin seesteinen ja onnellinen.
Voiko sittenkin pieni epävarmuus kaataa tämän korttitalon.
Olenko sittenkin vain heikko korttitalo?
Onko niitä enkeleitä, pitääkö kukaan minusta huolta, olenko tehnyt jotain väärin? Enkö ole uskonut ja luottanut tarpeeksi, ollut riittävän hyvä?
Olenko muistanut olla kiitollinen?
Sitten taas muistan...rakkaus on ehdotonta.Se on kaikkialla, kaikessa.
Enkelit eivät laita vaatimuksia eikä maailmankaikkeus.
Mutta ne opettavat.
Rauha, voima ja rakkaus on jokaisen sisällä.
Se vaan täytyy ottaa käyttöön.Silloin pienet kuopat eivät kaada.
Onnellisena kestää enemmän vaikka tuntuukin että silloin putoaa korkealta.
Ehkä vähän putoaakin mutta taas vahvistuu.
Miettimään mikä on tärkeintä.
Tämä hetki, tässä ja nyt.
Onko juuri nyt kaikki hyvin, onko sielussa rauha.
Tulevalle emme voi mitään, kaikkeen tapahtuvaan emme voi vaikuttaa.
Mennyt on mennyttä.
Todella hyvin nukutun yön jälkeen olo on hyvä. Aamulenkki koirien kanssa tehty. Pieni sellainen mutta kuitenkin, kiireettömästi, hiljakseen nauttien hetkestä. Me kaikki kolme. Kiitos ihanista....
Huomenna saan pari korentoystävääni aamukahville. Tulevat kotini katsastamaan. Kiitos hirveästi myös heistä, loppukuusta alkaa taas opiskelu ja näen kaikki ihanat korennot ja saan viettää heidän kanssaan rankan mutta upean viikonlopun.
Jospa vähän kurkkaisi kisoja telkkarista ja samalla järjestelisi kotia.
Illalla vävy tulee hakemaan tuon mustan lipaston ja saan vähän uutta järjestystä kotiin. Ensin kuitenkin täytyy lipasto tyhjentää.
Enpä paljon ostamista eilen löytänyt. Pari pientä koria ja servetti
telineen jota olen etsinyt. Vähän kerrassaan, ei liikaa eikä turhaa.
Ihanaa keskiviikkoa ja kesäpäivää....vielä on kesä..
Viikko menossa hyvän matkaa. Koulutie taas jatkunut lapsosilla ja syksy tekee tuloaan.
Ei kai vielä syksyä. Vähän kai jo harjoittelee ja maata kastelee.
Hyvältä tuo sade tuntuu.
Viikonloppu hurahti taas sukkelaan. Saunoessa ja rentoutuessa. Vähän kotia laitellessa. Isäntä vietti aikaa tikapuilla ja minä sydän syrjällään....
Sunnuntaina kävin hakemassa ystävältäni yhden vanhan ihanan pöydän keittiön ikkunan alle ja pari vanhaa nojatuolia uutta päällystä odottamaan. Matkaan tarttui sitten myös yksi hyllykkö sekä ihana itsetehty sermi. On kuulema sopiva sinne miun tulevaan työhuoneeseen joka tehdään tonne varastoon...kuulin näin, ystävältäni..
Muuton alta hän näitä tavaroita laittoi pois. Meillä jäi muuton myötä iso musta lipasto olkkariin ja se ei todellakaan sinne asetu. On niin erilainen kuin muu kalustus.Sen sain sitten tyttärelleni, pääsen siitä huomenna eroon ja valkoisen hyllykön siihen tilalle ja jotain muuta valkoista, keveämpää.
Jotain muutakin pientä kivaa pitäisi kotiin vielä saada.
Dieetti puree edelleen, reilu kilo tippunut taas. Eilen illalla kävin lenkilläkin kun oli hieman huonot energiat. Hikilenkki ja Kaija Koo korvissa helpotti ja voimaannutti tällä kertaa.
Epävarmuus on nyt viemässä vallan.Olen odottanut sieltä hoivakodista soittoa viimeviikolta asti, loppuviikosta piti tunteja tarkistella.
Asia piti olla muuten selvä. Mitään ei ole kuulunut.
Olen kärsimätön odottaja, tiedän, minua opetetaan...
Mietityttää vaan kun olen rakentanut uuden elämäni pohjan sen työn varaan. Että olisi joku kiintopiste mitä sitten alkaisi täydentää muilla hommilla. Nyt on jotenkin hölmö olo, aivan kädetön. Inhottava epävarmuus ja tietämättömyys.
Enkeleiltä olen paljon voimaa ja viisautta pyytänyt. On vaan uskottava että kaikki kääntyy parhain päin ja tämä on juuri nyt minulle hyväksi.
Elettävä hetkessä ja nähtävä kaikki hyvä juuri tässä hetkessä.
Oppiläksyä kelle vaan. Joskus jopa luulee jo oppineensa...
Hiljentymistä, itseensä menemistä. Sitä tässä on tarvinnut.
Mieheni ei onneksi ole edes kysynyt onko sieltä soitettu. Ei ainakaan tarvitse puolustella omaa hölmöyttään enkä muutenkaan halua puhua siitä.
Ehkä pelkään jotain tietynlaista kuittailua. Sitä en nyt todellakaan kaipaa.
Taidanpa lähteä hakemaan kirjastosta Kaisa Jaakkolan Hormonidieetti-kirjan ja ehkäpä käymään muuallakin etsimässä kotiin jotain pientä. Ruokakaupassa ainakin on käytävä.
Nauttikaa päivästä, teille enkeleitä toivottelen, pitäkää te peukkuja että nää miun asiat järjestyy!!
Ihanaa perjantaita!
Mihin ihmeeseen tämäkin viikko on kadonnut...ja koko kesä.
Koulut alkaa, silloin se tuntuu kesän lopulta, taas.
Eikö tähän koskaan totu.
Onhan vielä kuitenkin kesää, lämmintä ja lempeää, aavistus syksystä.
Tuulahdus sen tuoksua.
Keväällä luonto herää mutta kyllä syksylläkin aina on jonkun uuden alku ja herääminen.Uudet harrastukset, paluu rytmiin ja touhuihin erilaisiin.
Eilenkään en ehtinyt kirjoittaa vaikka lupasin.
Ystäväni soitti aamulla ja ehdotti pikku reissua Kotkaan.Sehän sopi oikein hyvin ja niin lähdettiin käymään Kotkan Kärkisaaressa.
Siellä on ihana huvila kahviloineen aivan meren rannalla.
Kahvilassa tarjoillaan ihania herkkuja, raakakakkuja yms.Odotettiin pääsevämme herkuttelemaan mutta iltapäivän puolella olikin jo kaikki herkut menneet. Kävijöitä oli ollut paljon, hyvä niin.
Tyydyimme siis kahviin.Vähän harmitti kun tämän dieetin keskellä olimme molemmat ajatelleet herkutella hieman.
Keskiviikkona kävin hoitelemassa vähän pankkiasioita. Kävin ottamassa vähän lainaa ja maksoin sitten koulutusmaksuni ja auton kokonaan pois. Yhdellä lainalla on kuukausimaksut pienemmät kun kohta tuloni ovat epävakaat.
Eikä sitten ole asiaa mennä lainoja kyselemään kun ei ole vakityöpaikkaa joten täytyi vähän järjestellä nyt asioita.
Koulutehtävää on tullut naputeltua. Se ei ole helppoa koska se ei ole tietoa vaan tunteita.
On pakko palata omaan lapsuuteen, mieleen palaaviin hetkiin ja kuulostella miltä siitä pienestä tytöstä kulloinkin tuntui.
Jutella hänelle ja lohduttaa jos niin tarvitsi tehdä.
Miettiä miten asiat ja tapahtumat ovat vaikuttaneet aikuiseen elämääni.
Käänneltävä asiaa ympäri ja pohdittava kaikki tunteet.
Ei niin helppoa laittaa sitten ne kaikki paperille.
Ei aina helppoa mutta puhdistavaa ja valaisevaa kaikkine kyyneleineen.
Ilosta ja surusta, vihasta ja ikävästä...
Tänään käyn iltapäivällä ystäväni luona kahvilla ja vietän mukavan hetken siellä.Tämä ystäväni opiskelee myös samaa kuin minä.Kolmen viikon päästä taas auton nokka kohti Päivölän Opistoa.Ihana viikonloppu siellä, kyllä on ollutkin ikävä sitä "perhettä".
Jostain kumman syystä huusholli on vähäsen sekaisin, pientä järjestelyä ja kirjan pariin.Erilaiset ravitsemukseen ja hyvinvointiin liittyvät kirjat kiinnostavat nyt kovin.
Tosin Byrnen Enkeleitä hiuksissani myös odottaa.
Kirjat on ihania, rakastan niitä.
Tässä entisen asuinpaikkani lenkkipolkua eräältä alkukesän aamulta.Sinne on vähän ikävä, siis lenkkipolulle, ei siihen taloon.
Rakastan tätä uutta kotiani vaikka olemme asuneet täällä vasta 4 viikkoa. Haluaisinpa todella tietää miksi tämä paikka on minulle näin rakas, ollut ensikohtaamisesta.Ehkä se joskus selviää.
Mutta kiitos siitä lähtee maailmankaikkeuteen.
Enkelit suojatkoon päiväänne, iloa ja valoa kaikille!
Miten teillä menee siellä?
Moikka, me pojat hoidamme tän blogin tänään..
mamma jatkaa huomenna, tulkaahan sitten lukaisemaan...
Eilinen luento oli hyvä, tiivis paketti tärkeää asiaa.
Lasten seksuaalinen pahoinpitely voi olla todella monimuotoista ja se heittää varjonsa uhrin elämään ikiajoiksi.
Toiset selviävät siitä paremmin, toiset huonommin, toiset eivät selviä elämälle.
Ei siitä sen enempää tällä kertaa.
Illalla kun tulin kotiin hyvällä mielellä, olinhan saanut tarpeellista tietoa sekä olla ystäväni seurassa.
Erehdyin sitten miehelleni kertomaan aamun ihanasta olostani.
Siis todellakin erehdyin. En taas muistanut. Eihän hän voi ymmärtää minun heittäytymistäni keikkatöihin kun minulla on se kaikenonnenantavavakipaikka.
Tai ainakin turvallisuuden. Säännöllisen palkkapäivän. Vakauden.
Sieltä sitä sitten tuli. Perusnegatiivista.
"Kyllä tulet sitten huomaamaan miten ihanaa se on kun ei tule rahaa ja pitää mennä minne sattuu" jne.
Kyllä harmitti.Hänen jalat maassa-asenteensa kun on usein kuittailua tai sitten heitto;"pakkohan tässä on töissä käydä vaikkei huvita eikä jaksa"....
Enkä minä pöljä taida koskaan siihen tottua.
Tosin en enää suutu enkä myöskään riitele.Olen hiljaa ja päätän olla hehkuttamatta hyvää oloa.
Olen selvästi vahvistunut.Tullut minuksi ilman että minun tarvitsee pyytää lupaa tai hyväksyntää.Voin olla onnellinen ja parisuhteessa ilman että toinen on samaa mieltä kanssani.Hieno tunne, olen vahva ja rohkea ja seison omilla jaloillani omien arvojeni takana.Joskus horjun, tirautan tipan silmänurkasta mutta jatkan taas vahvempana.
Toista ihmistä ei voi muuttaa, vain itseään. Se pitää muistaa.
Omalla käytöksellää ja toiminnallaan kyllä saattaa vaikuttaa toiseenkin, jos hyvin käy.
Enhän minä malttanut odottaa soittoa sieltä hoivakodista vaan soitinpa ihan itse.
Tunteja on luvassa, ei täysiä mutta kuitenkin.Tarkemmin saan tietoa loppuviikosta.En aio miestäni tästä asiasta tiedottaa.Kerron sitten kun kerrottavaa on, ehkä sitten kun olen loparit ottanut, ehkä...
En ole suuttunut enkä pidä mykkäkoulua, en suinkaan. Hieman vaan suojelen itseäni ja mielenrauhaani.
"Dieetti" tuottaa tulosta. Viikossa hävinnyt puolitoista kiloa.Nesteitä varmaan suurin osa mutta loistava päivänaloitus tuo vaaassa käynti.
Ehkäpä siitä tulee taas kaverini.
Joten viljattomuus ja maidottomuus jatkukoon.Kaalijauhelihaporkkanapata odottelee tuolla syöjiään.
Kovasti olen yrittänyt pitää yhteyttä enkeleihin, varsinkin omaani sekä henkioppaisiini neuvoa ja vihjeitä saadakseni mutta nyt taidan olla postituslistalla häntäpäässä tai sitten en osaa viestejä tulkita ja huomata.Sekään ei olisi ensimmäinen kerta.Kyllä miut on kuultu ja vastauksia tulee kun on niiden aika, luotan siihen.
Ei ole kahvakuula heilunut, ei tänäänkään, tunnustan.Kyllä tuo kuumuus vie mehut.Ei näitä varmaan kauan kestä, nautitaan nyt. Eikä mulla liian kuuma ole ollutkaan mutta saattais tulla jos kahvakuulaa heiluttaisin.
Kameran kaivoin kätköistä ja tuossa se nyt latauksessa nököttää.
Viime kesänä sen ostin kaikenlaisten koettelemusten jälkeen kun oivalsin että sitku-elämä saa loppua.
Jotenkin se on vaan jäänyt vähälle käytölle ehkä siksi etten ole opetellut sitä kunnolla käyttämään. Jospa taas yrittäisi. Ei se mikään monimutkainen ja kallis kamera ole, vähän halvinta digikameraa parempi.
Koulutehtävääkin sain tänään jopa pätkän väännettyä. On se ollut ihmeen vaikeaa aloittaa vaikka kyllähän sitä tekstiä sitten tulikin, huomenna jatkuu...
Nyt syömään tai oikeestaan täytyy mennä käymään tuolla pihalla kun tuo miehenretale taas "urheilee" yksinään noiden ränniensä kanssa kun ei voi millään keltään apua pyytää ja mie en tonne katon rajaan nouse.
Perhana jos satuttaa itsensä niin.....no enkelit suojelkoon...kiitos!
Palaillaan taas, enkeleitä vierellenne....
Maanantai mallillaan.
Viikonlopun saldona loikoilua, laiskottelua ja vähän lepäämistä välillä.
No jaa, normaaleja kotihommia ja saunomista, Kalevan kisojen katselua ja lueskelua.
Siinäpä se, osimoilleen.
Tänään piti kunnostautua.Siivota koira sekä huusholli.
Pienet päivätorkut ottaa että taas jaksaa.
Ruokana aamusella omena-banaani-nektariini-porkkana-lehtisalaatti-kookosöljy-smoothie. Sekaan heitin myös muutaman cashew-pähkinän.
Kahvia ja vettä.
Lounaaksi lohta ja salaattia.
Olo on kevyt.Ei turvotusta eikä ilmavaivoja.Huomenna tulee viikko tätä kokeilua, siis ilman viljoja ja maitotuotteita.
Todellakin, olen ollut viikon ilman leipää....eikä ole tehnyt mieli, enkä muuten valehtele.Ja rakastan ruisleipää.
Kokeilu jatkukoon, huomenna kurkkaan sanooko vaaka mitään..
Tällä viikolla odotan soittoa sieltä ihanasta hoivakodista jossa kävin haastattelussa kolmisen viikkoa sitten, toiveet on lähetetty myös maailmankaikkeuteen nyt vaan odotellaan.Toki jos loppuviikosta ei mitään kuulu soitan itse, katsotaan.
Aamulla yhtäkkiä tajusin, että kohta olen vapaa. Vapaa vastaanottamaan ihan mitä työtä tarjotaan jos haluan.Minulla ei ole siteitä mihinkään.Huikea tunne, eikä kumma kyllä yhtään pelottava.Ihmettelen itsekin luottavaisuuttani tulevaisuuteen.Joku varmaan kuvittelee että olen varakas tai miulla on varakas mies, ei, kyllä joka pennin tarvitsemme, ihan keskiverto immeisiä ollaan.Joku kuvittelee miut täällä vain kynsiä viilaamassa miehen elättäessä, ei kyllä itse itseni aion elättää ja laskuni maksaa...vaikka juuri kynteni lakkasinkin....vanhalla paksuuntuneella lakalla, tulos hirveä...joutaapi roskikseen tuo pullo.
Illalla menen kuuntelemaan luentoa joka koskee lasten hyväksikäyttöä.Erittäin tärkeää tulevaa ja nykyistäkin ammattiani ajatellen.Sellaisista traumoista kärsiviä saattaa tulla kohdalleni montakin tulevaisuudessani.Odotan luentoa mielenkiinnolla.
Menen sinne ystäväni kanssa, voimme vertailla samalla miltä tämä meidän "dieetti" sujuu..
Liikunnan päätin vakaasti aloittaa kunnolla tällä viikolla.
Eikös siivoaminen riitä tältä päivältä kun on niin kuumakin?
Kahvakuulan kaivan huomenna varastosta.Ilmalämpöpumpun lähellä onnistuu hyvin heiluminen.Seuraavana päivänä ei varmaan tarvikaan kun on paikat kipeänä.
Lenkille tahtoisin mutta tuo kuumuus.Enkä vieläkään ole muuttunut siksi ihmiseksi joka aamulla aikaisin ponkasee petistä lenkkipolulle hyvin nukutun yön jälkeen.Eikä miusta varmaan sellaista tulekaan...
Tai eihän sitä tiedä.Tulevaisuus voi tuoda tullessaan mitä vaan.Jännittävää.
Nyt sukellan Antti Heikkilän kirjaan hetkeksi, mieheni tulee tunnin päästä töistä tai toivottavasti vähän myöhemmin josko olisi muistanut kaupassa käydä tullessa, telepaattinen viesti menemään vaan, muuta en laita.
Koirat on hassuja, vanhassa kodissa eivät välittäneet miun imuroimisesta mitään, täällä pitää olla "auttamassa"ihan koko ajan.Siinä sitten 60-kiloisen pienokaisen kanssa toisiamme väisteltiin....
Nyt makoilee pumpun viileydessä, hyvä peli vaikka miun varpaita välillä paleleekin. Villasukat on sitten jalkaan etsittävä, niitä riittää, tulee kilisteltyä puikkoja aika ahkeraan.Vähemmän kylläkään näin kesällä mutta aina parit oltava kesken jos sattuu sormia syyhyttämään. Kivaa hommaa..
Ehkäpä palaillaan iltasella asiaan tai sen viereen..
Miten ne kommentit saa näkymään?????
Taas on päivä hupsahtanut johonkin...
Hitsi kun harmittaa kun en osaa oikein "hallita" tätä blogiani. Kommentit näkyvät kyllä minulle kun kirjaudun "sisälle" mutta eikö ne pitäisi näkyä muillekin siellä blogin alalaidassa???
Kerrotko miulle mitä pitäisi tehdä kun en tohlo itse tajua?
Enkä voi edes vastata kommenttiin..
Kiitos Maikki viestistä, olisiko siulla neuvoja miulle??Tai kellä vaan?
Päivähän on muuten sujunut sutjakkaasti, laiskanletkeästi...
Kauppaan sentään oli pakko lähteä, ihan hyvä niin...ihme nysvä taidan olla.
Ei se on vaan terveellistä pysähtymistä ja rauhoittumista.
Koiruudetkin ovat harrastaneet lähinnä loikoilua, fiksuja otuksia. Kuvitelkaas itsellenne lansun turkki päälle tällä helteellä?
Ollie on jo 6½-vuotias joten lansuksi jo elämän ehtoolla.Koville ottaa nämä helteet vaikka poika on muuten ihan penska, leikkisä touhottaja, ihanuus.
Kaisa Jaakkolan kirjaa olen tänään lueskellut, paljon mielenkiintoista asiaa.
Suosittelen. Täytyy lukea niitä lisää.
Mieheni on taiteillut tuolla pihalla räystäskouruja ja minä tietysti sydän syrjällään ettei vaan putoa tikkailta. Ihan turhaan kuulema....toivottavasti.
Ruokavalio pitänyt ilman houkutuksia ja olo ihan loistava.Tuntuu, että nukkuminenkin alkaa pikkuhiljaa luonnistua, vähän lääkeapua vielä tarvitsee. Odotan vaan että pääsisin pillereistä eroon.
Kummasti sitä oppii arvostamaan tavallisia asioita kuten yöunta. Mutta niinhän se menee, kun jonkun asian tai ihmisen menettää silloin vasta sen tärkeyden huomaa.
Huomenna olisi siivottava ja varmaankin isompi karvaturri saa taas kunnon harjauksen takkujen poistoineen.Korvien allekin on taas hirmu tuppurat ilmestyneet, siinä sitä urakkaa maanantaille...eipä haittaa.
Hyppiikö mun ajatukset jotenkin? Ihan ihme poukkoilua sinne tänne, jutusta juttuun ja takaisin...mutta, niinhän se juttelukin menee, ilman kaavaa ja sääntöjä.Välillä murretta ja sitten taas vähän kirjakieltä. Kotoisaa, vai mitä?
Yritän välttää sivistyssanoja, lupaan..
Tulikin mieleen etten ole tänään enkelini kanssa pahemmin jutellut, no hän ymmärtää kyllä.Tai siis olen, kauppaostoksista mutten mitään syvällistä.
Eikä tarvikaan,kunhan höpötellään.
Onnellinen olo pysyy.Kaikki on hyvin.Tulevaisuus on epäselvä mutta ei haittaa.Jotain tapahtuu, jotain merkittävää, elo-syyskuun aikana. Sen tiedän ja tunnen. Jännityksellä sitä odotan.
Töitäkin löytyy, siihen luotan. Olen innoissani koska olen vapaa vastaanottamaan mitä vaan. Hullu, niin varmaan, pelätä kai pitäisi mutta mitä se auttaisi. Hullu, kun aion jättää vakituisen työpaikan. Hullu, kun haluan olla onnellinen enkä laittaa itseni "suden suuhun".
Olen sitten, hyvä on....tämä on miun elämä ja aivan itse olen vastuussa siitä ja omasta hyvinvoinnistani.Enkä oleta että kaikki sujuu helposti ja ihanat työt miulle tarjottimella tuodaan.En tietenkään. Voi tulla monta mutkaa ja vastoinkäymistä ennenkuin mieleisen paikan löydän....mutta jossain se odottaa. Oikeaa hetkeä.
Ihan pian aloitan ensimmäisen kirjani.Aika hassua kirjoittaa se näin, luvata itselleni, melkein sanoa ääneen.
Joku on pidätellyt minua.Ehkä pelko etten osaakaan, ehkä laitan riman liian korkealle. Ehkä se vie minut mukanaan, ei jätä aikaa muulle.Silloin tulee huono omatunto, ihan kuin laiskottelisi.Typerää, kuin tekosyitä.
Saattaa ollakin.
Pelko täytyy voittaa.Pelko estää elämän, rakkauden, kaiken.Pelko ei saa rajoittaa elämää sillä silloin et saa mitään, pelkkää tyhjää vaan.
Rakasta, rakasta maailmaa, elämää, itseäsi.Sitä kautta voit rakastaa kaikkea muutakin.Muista olla rohkea, elämä kantaa, usko pois.Kokeile.
Eikä miun yksin tarvitse kirjoittaa. Vierelläni enkelini kulkee, varmaan naurahtaa höpinöilleni mutta aina ymmärtää ja suojelee. Huumoria löytyy meiltä molemmilta, kiitos siitä!
Ei kyllä ole neuvonut tämän blogin asetuksissa mutta ei kai se enkeleiden hommiin kuulu enkä ole älynnyt henkioppaita avukseni huudella.
Ehkäpä joku opas miulle vastaisi vaikkapa tätä kautta, sinäkö?
Kiitos kun jaksoit lukea, jalan puutuminen kertoo että on aika lopettaa istuminen juuri nyt ja tämä teksti on valmis,näin miulle kerrotaan.
Nautitaan kesäillasta....
Ihana, lempeä kotoilupäivä illassa.Rauhallista oleilua, kirjoittamista, lueskelua, vähän ruoanlaittoa, koirien rapsutusta ja niiden touhujen seuraamista, hymyjä, onnellista oloa.
Taidan todellakin hymyillä itsekseni.Toivottavasti en hirveästi julkisilla paikoilla, voisi herättää hämmennystä.Tai mitäpä siitä.
Monesti tulee hymyiltyä ihmisille esim. kaupassa, joku hymyilee takaisin luontevasti, joku hämmentyy.Toivottavasti se joskus pelastaa jonkun päivän.
Minulla on koulutehtävä jossa täytyy käydä katsomassa omaa sisäistä lastaan.Jokainenhan meistä on ollut lapsi ja silloin moni asia on tuntunut hyvinkin erilaiselta kuin nyt.Ilo, innostus, ihmettely, mutkattomuus, rehellisyys ja aitous.Ne ovat monelta kadonneet kun ikää on tullut ja on pitänyt mahtua yhteiskunnan ja aikuisten asettamaan muottiin.
Luovuus on kadonnut ja itsensä rakastaminen.Itsekritiikki lisääntynyt.
Meidän jokaisen olisi hyvä tavata välillä sitä pientä tyttöä tai poikaa jolle maailma oli avoin ja kaikki mahdollista.
Se lapsi varmasti monesti ihmettelee miksi hänet on hylätty. Miksi emme kuuntele häntä.
Emmekö voisi antaa sen lapsen edes välillä elää?Tanssia sateessa paljain jaloin? Maalata tauluja ilman sanoja;"en osaa".Katsoa itseämme peilistä ihastellen, olenpa minä nätti,ihanat hiukset ja mitä vaan.
Voisimmeko tehdä niin?
Voisitko sinä? Yritä edes, siitä tulee hyvä mieli.
Niin, siihen koulutehtävään.Todellakin, 5 tapaamista täytyy kirjoittaa ylös ja kertoa kaikki ne tunteet ja keskustelut joita lapsen kanssa on käynyt. Mitä sanottavaa hänellä on nyt aikuiselle minälle ja mitä sanottavaa minulla olisi sille pienelle lettipäiselle tytölle. Vaikkapa tilanteessa jossa jostain syystä on ollut paha mieli, kun jotain on tapahtunut.Muisteluja, menneessä käymistä.
Erittäin puhdistavaa.Jotain sieltä on siirtynyt myös tähän aikuiseen elämäämme.
Nyt alkaa olla saunan aika.Lauteille rentoutumaan ja nauttimaan elämästä.
Kerro, mitä koit lapsosen kanssa, olisi ihana kuulla.
Kysy reilusti jos jotain tulee mieleen.
Rakkaudellista iltaa ja enkeleitä.
Eilen oli rentouttava, mukava ilta mieheni kanssa.Saunoen ja keskustellen.
Muutama siideri tuli hörpättyä ja valvottua kahteen asti.
Pähkinärenkaita upposi kitusiin kiitettävä määrä, välipaloina lakuja.
Turvotus taattu, heti muutaman makupalan jälkeen.
Olen tiistaiaamusta asti jättänyt pois viljat, maitotuotteet sekä sokerin ja olo on ollut loistava. Ei pienintäkään turvotusta. Myös fibromyalgian aiheuttamat lonkkakivut ovat selvästi vähentyneet.
Vaikeinta oli asennoitua olemaan ilman suurta rakkauttani leipää, varsinkin jälkiuunileipää. Ihan hirveitä määriä en sitä toki ole koskaan syönyt mutta kyllä se turvotusta on aiheuttanut.Kaurapuuro on toinen lemppari.
Mutta niin se vaan on kun tuonne omaan ATK:hon saa jonkun asian ladattua niin eipä ole tehnyt mielikään kiellettyjä herkkuja.
Aion kokeilla tätä ainakin muutaman viikon ja jos vaikkapa muutama kilokin lähtisi niin enpä mieltäni pahoittaisi.
Todella mielenkiintoista on lueskella toisten kokemuksia ja etsiä tietoa ja vinkkejä ravitsemuksesta.
Antti Heikkilän muutama kirja sekä Kaisa Jaakkolan Hormonitasapaino tuossa vieressäni huutelevat. Fanaattisesti ei aio loppuelämääni mitään ruokavaliota noudattaa.Lähinnä etsin nyt itselleni sopivaa ja kuulostelen oloani.Jos nyt kokeilussa oleva on hyvä niin sillä mennään.
Todellakin todellakin aion silti syödä joskus sen leivän tai jäätelön tai vaikkapa saunasiiderin. Kun edes 95% söisi oikein niin silloin olisi hyvä.
Seuraavat viikot aion olla kyllä melkoisen tarkka jotta tulokset todella huomaa.Ihanaa, jännää, uutta kokemista ja oppimista.
Seikkailua erilaisten ruokien ja ravintoaineiden maailmassa.Saas nähdä mitä löytyykään matkan varrella.
Tämän aamun aloitin smoothiella jossa oli päärynä, nektariini, porkkana, kurkkua ja kookosöljyä....olipa hyvää.Ennen tätä popsin ompun koska meillä ei ollut vielä sähköjä.Nyt onneksi toimii nekin taas.
Kahvia ja vettä perään.
Kohta heitän lohen uuniin ja sen kyytipojaksi lautaselle tulee kasviksia kaikenlaisia.
Nyt tuntuu siltä että vähän lusmuilen kun mies laittaa ulkona rännejä katolle ja mie vaan täällä raapustelen.Miusta vaan ei hirveesti apua siellä ole kun en tykkää tikkailla kiipeillä.
Vanhassa blogissa kertoilin paljon liikunnasta, salilla käymisestä sekä lenkkeilystä. Se oli silloin tärkeä osa elämääni.Haluaisin saada sen jossain määrin takaisin koska koen olevani myös liikkuva ihminen.
Muutama vuosi sitten laitoin itseni kuntoon, tiputin painoa 20 kiloa ja rapakuntoisesta naisesta tuli hyväkuntoinen.Kiitos Aslak-kuntoutukselle ja tietysti miulle, itsehän sen työn viimekädessä tein.
Yötyö vei valitettavasti kunnon ja toi kymmenisen kiloa takaisin.
Ei ollut voimia liikkumiseen ja elimistön ja hormonien ollessa täysin sekaisin lopputulos on surkea.Harmi on suuri, näin ei pitänyt enää koskaan käydä.
Mutta nyt elämä hymyilee taas.Yötyöt on mennyttä elämää ja pikkuhiljaa kun untakin edes kohtuudella öihin saa niin liikkeelle vaan.Siitä se lähtee, pikkuhiljaa. On oltava itselleen armollinen, stressi ei auta mitään, pilaa vaan kaiken.
Rakas ystäväni on samalla ruokavaliolla kuin minä, soittelin aamulla hänelle, kertoi juuri ajatelleensa minua kun paistoi pekonia.....niinpä,ei kuulema pekonista tullut meikäläinen mieleen, muuten vaan aatteli että mitähän mulla on aamupalaksi.Erittäin loogista kyllä jos pekonista miut muistaa...
Illan hämärässä alkoi olla jo aavistus syksyä.Sellainen ihana aavistus, tuoksu,
samettinen tunne.Nyt vielä ihana kun ei kuitenkaan ihan syksy ole.
Lyhtyjä, kynttilöitä, niitä on ihana laittaa.
Hiljaisuudessa kuulee niin paljon kun oppii kuuntelemaan.Se on aivan oma maailmansa niinkuin meidän jokaisen sielu ja mieli ja alitajunta.Sinne kannattaa tehdä matkoja, voi löytää ihmeellisiä asioita.
Sitten me hassut laitettiin yöllä takkaan tuli.Teki vaan mieli kokeilla toimiiko se hyvin ja ihastella tulta.Lämpöä tosin ei olisi tarvinnut, hulluja me ollaan.
Ei meinannut heti syttyä mutta saatiin sitten viimein nauttia takkatulesta näin helteellä.Eipä semmoista ole ennen tehtykään.
Nyt on sujautettava kala uuniin ja tehtävä varmaan hiukkasen jotain hyödyllistä.
Ihanaa lauantaita.
Mietintämyssyn laittaa päähän hän...
Etten toistaisi itseäni heti.
Niin, henkisyys minussa ilmenee eniten uskona enkeleihin ja henkiin jotka ovat luonamme joka päivä.Meillä jokaisella on oma suojelusenkeli, syntymästä asti meidän kanssamme elämän polkua taivaltanut.
Enkeleiltä, omilta ja muilta enkeleiltä voi pyytää apua mihin vaan tilanteeseen. Hengiltä taas neuvoja ja opastusta. Enkelten ohjeet ovat vähän sinne päin, nimittäin käytännön asioissa.Heidän kun ei ole tarvinnut arjesta huolehtia.
Mutta henget, viisaat täällä eläneet, he tietävät.
He ovat ehkä isovanhempia, vanhoja sukulaisia tai vaikkapa joskus monta elämää sitten eläneitä.Heitä kannattaa kuunnella.
Se onkin avain viisauteen, intuitioon.
Kuunteleminen. Oman alitajuntansa käyttäminen, siihen uskominen.
Ei enempää siitä tällä kertaa.
Eilen oli ukkosmyrsky joka vei sähköt.Puolet palautui aamuyöstä. Loput on vieläkin pois. Jatkojohtojen kanssa olemme saaneet jääkaapin ja pakastimen toimimaan.Iltakymmeneltä oli luvattu asian korjaantuvan. Yhä kynttilän valossa olemme, lyhdyt ihanasti valaisevat. Ei haittaa.Henget ja enkelit viihtyvät.
Eikä minun henkisyyteni tarkoita sitä että olisin vieraantunut normielämästä.
Olen saunonut pitkään ja hartaasti ja siideri tuossa vieressä vilvoittaa.
Tekopyhyys on miulle kirosana, rehellisyys mannaa.
Ihmisiä ollaan ja ihmisinä pysytään.Ajatusmaailma ja arvot muuttuvat ja
rakkaus kasvaa ja lisääntyy, universaali rakkaus.
Siitäkin joskus myöhemmin jos kiinnostaa.
Niiiin, en tiedä kuinka paljon saikkua tarvitsisin mutta tänään lähdin saunaan tietokoneen hiiri kädessäni...eteisessä sen tajusin ja kävin vaihtamassa sen siideritölkkiin...sellaista sattuu.
Vähän vielä kerron itsestäni. Olen viisi lasta synnyttänyt, kolme poikaa ja kaksi tyttöä ja miulla on 7 lapsenlasta, kahdeksas tulossa.
Kun lapset olivat pieniä työskentelin perhepäivähoitajana kun en raaskinut heitä hoitoon viedä, olin kyllä valmis kampaaja.
Sitten kun kuopus lähti eskariin, lähdin päiväkotiin töihin ja kouluun lähdimme yhtäaikaa, minä opiskelemaan lähihoitajaksi.
Eronnut olen lasteni isästä 16 vuotta sitten.
Toissapäivänä koin ihanan hetken.
Kuulin yläkerrasta askeleita.Tämmöisessä vanhassa talossa sen tosiaan kuulee jos joku jossain kävelee.
Ennenvanhaan olisin pelästynyt. Nyt minusta oli hienoa kuulla, että joku tuli paikkoja katsomaan.Ei ne henget pahaa tee. Ehkäpä joku entinen asukas aikojen takaa tuli kurkkaamaan kuinka täällä taloa pidetään.
Olen tosiaan tämän viikon ollut viljattomalla ja maidottomalla, sokeritkin olen jättänyt pois. Kyllä on ollut hyvä olo, keveä, ei turvotusta.
Tänään sitten siideriä ja pähkinärenkaita...turvotus taattu.
Huomenna ei enää tarvitse....elämää tämä on, ei ehdotonta kieltäytymistä.
Kerro ja kysy, mitä vaan.
keskustellaan...mistä vaan...
Jään odottamaan.
Laitan kuvia, satunnaisesti.Kerron ovatko ne omiani vai netin ihmeellisestä maailmasta.
Rakastakaa...
Yritän laittaa tähän koiristamme kuvat, toivottavasti onnistuu.....
Enhän mie näitä halunnut ,mutta en saanut poistettua joten varmaankin nämä on tähän tarkoitettu.....
Elämä on seikkailu.
Kaikki seikkailut ovat elämää.
Jokainen päivä, tunti, minuutti, sekuntti.
En tiedä aamulla mitä päivä tuo tullessaan.
Tai kokonainen viikko, puhumattakaan kuukaudesta.
Ja kaikesta siitä eteenpäin.
Tulevaisuudesta.
Hyvä niin.
Ollaan vaan tässä. Hengitetään rauhallisesti.Ei kiirettä mihinkään.
Eihän normaali elämä tunnu aina tältä.Mutta jos hetken, niin hyvä niin.
Jokainen voi laittaa silmänsä kiinni ja elää hetken niin.
Hengittää syvään, olla tässä...tässä hetkessä.
Ilman tulevaisuutta, aistit avoinna, ei huolta tulevasta, ei huomisesta.
Se tulee kuitenkin, se on elettävä, otettava vastaan.
Kannattaa kerätä voimia eikä koko ajan hötkyillä.
Kaikki aikanaan.
Ihan tavallinen aikuinen nainen täällä kirjoittelee tunteitaan ja mietteitään julki.
Niin, tai mikä on tavallinen, ehkä perun sen.Sille sanalle ei ole määritelmää ja ne perusteet jotka olen kuullut eivät ole minun.
En halua määrityksiä, olen välillä tällainen, sitten taas toisenlainen.
Erityinen, niinkuin me kaikki.
Olen aloittanut Voimavarakouluttajan opinnot keväällä ja valmistun parin vuoden päästä.Olen innoissani, tahdon tulevaisuudessa auttaa ja hoitaa ihmisiä muutenkin kuin "normaalissa" hoitotyössä.
Olen saanut ihanat opiskelutoverit, uuden ihana perheen ja loistavan opettajan.Uuden elämän.Mahdollisuuden löytää itseni, aukaista solmuni ja saada paremman tulevaisuuden.Voimaa rakastaa, itseäni ja muita.
Askel askeleelta oikeaan suuntaan, valmistahan meistä ei tule koskaan.
Olen sairauslomalla.Kaksi vuotta pelkkää yötyötä vei minulta nukkumisen taidon.Kesäkuussa lomalla olin niin loppu, ettei ollut muuta mahdollisuutta kuin laittaa sille piste.Oli pakko pelastaa itsensä elämälle.
Koville se otti, se myöntäminen ettei enää jaksa.Myöntäminen muille ja varsinkin itselleen.Nyt on sitten opeteltu nukkumaan.Erilaisten roppien avulla opetettu elimistölle, että yöt ovat lepoa varten.Ei ole helppoa mutta suunta oikea.
Nyt alkaa vaan olla edessä uuden työpaikan etsiminen. Nykyisen työpaikkani päivävuoroon en mene.Ilmapiiri todella negatiivinen ja huono.Työhyvinvointi todella....en edes viitsi sanoa.
Keikkailemaan vaan, onneksi hoitoalalla on töitä ja oikeastaan mielenkiintoista katsoa mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Seikkailua päivästä toiseen, uusien asioiden oppimista ja kokemista, ei koskaan huono asia.
En mie mikään haihattelija ole, älkää luulko.
Jalat tiukasti maassa mutta pää sopivasti pilvissä ja jos jalat nousee liikaa niin rakas avokkini kyllä minut sieltä äkkiä pudottaa...hyvä niin.
Tosin ei ne mun jalat ole vielä liian korkealla nousseet.Pidän kyllä arkisista asioista huolen.Laskut on maksettava yms.
Mutta turhan vakavasti ei elämää kannata ottaa...tai siis kyllä, no joo...
Mitenhän sen sanoisi, elämä on vakava asia, siitä pitää nauttia, sitä pitää arvostaa ja kunnioittaa mutta ei muuten olla niin tosikkona.
Arjen asioita ja vastoinkäymisiä joutuu pakosti ottamaan tosissaan välillä.
Ei kuitenkaan yhtään enempää kuin pakko.
Muulloin voisi iloita ja riemuita ja kiittää kaikesta.Hassutella ja höpötellä.
Hyppiä ja tanssia.Rakastaa ja ottaa rakkautta vastaan.
Uutta elämää on myös avokin kanssa ostettu ihana pieni puutalo.Se mun haave siitä asti kun muutin hänen luokseen matalaan tiilitaloon asumaan 8 vuotta sitten.Tämä on nyt miun koti.Ensi hetkestä.Ensi näkemisestä, ensimmäisestä askeleesta eteiseen, tiesin sen.
Olen tästä hyvin onnellinen.
Lapset maailmalla, kaksi karvaturria jaloissa makoilee, jackrusseli Arttu ja landseer Ollie, ihanat,ihanat otukset.Uskolliset ystävät täynnä rakkautta.
Henkisyys on vahvana elämässäni, siinä polulla olen vasta kuitenkin hyvin alussa, odottavaisin mielin.Uskovainen en ole mutta enkelit ja henget ovat minulle tärkeitä ja mukana joka päivä.Ilona ja valona, ilona ja valona haluan itsekin päiväni kulkea.Tosin koska olen vain ihminen se on todella vaikeaa, mököpäiviä riittää kyllä, ihan niinkuin kaikilla.
Kirjoittamisesta tykkään, runoja rustailen ja haaveena olisi tietenkin saada joskus joku kirjakin aikaiseksi.Runoja, novelleja....
Ensimmäinen kirja jonka kirjoitan on kuitenkin pojalleni joka sai ADHD-diagnoosin 8-vuotiaana.Se kirja tulee kertomaan tunteiden kautta minkälaista on arkielämä kun kaikki ei aina suju.Miten ne tunteet menevät laidasta laitaan, kuinka kovasti ne ravistelee.Siitä tahdon kertoa.
Tämä riittää aloitukseksi, johan tätä tekstiä tulikin.
Kiitos kun jaksoit lukea, tulehan toistekin.
Juuri nyt, halaa itseäsi ja kerro itsellesi että olet tärkeä ja ainutlaatuinen.
Riittävän hyvä ja rakastat itseäsi.Tänään ja joka päivä vaikka mitä tapahtuisi.
Kerro miulle mitä vaan, luen mielelläni ja vastailen...
Palataan <3
Hei, meinasin unohtaa....kokeilussa maidoton/viljaton/sokeriton ruokavalio.
Josko sillä yötyöllä hankitu kilot saisi katoamaan.
Vinkkejä ja keskustelua tästäkin toivon.
