Mielen mahti

Ei mene hyvin, ei ollenkaan.
Ei niin kuin haluaisin.

Miksi sitten en tee niinkuin haluaisin?
Mikä minua estää?

Miksi annan itseni vaipua, kömpiä koloon?
Miksi edelleenkin annan toisen ihmisen tuhota onnellisuuteni?

Enkö olekaan niin vahva ja vapaa, omassa voimassani?

Se tekee kipeää. Huomata ja todeta se. Tunnustaa oma heikkoutensa.
Tajuta, että voisin olla onnellinen ja vahva ja riippumaton ja kaikki itseasiassa on hyvin....paitsi ettei ole.

Parisuhde.
Yritän niin paljon. Hakkaan päätäni seinään. Haluan enemmän kuin toinen pystyy antamaan. Luon mielikuvia ja tilanteita, onnea...ja sitten toinen pyyhkäisee ne pois ja tiputtaa maan rakoon.
Hyväksynkö? En.
Tiedän, että rakastaa, mutta haluaisin enemmän. Huomioimista, rakkautta, yhdessäoloa. Että tuntisin olevani tärkeä.

Tyydynkö edelleen elämään näin, olenhan valinnut hänet.
Tämän ihanan kodin ja yhteisen elämän.
Pystynkö olemaan onnellinen omassa voimassani, rinnalla kulkien, tyytyen siihen mitä saan.Voisihan asiat toki huonomminkin olla.

Valitsenko hänet taas uudelleen...todennäköisesti, koska rakastan.
Onnellisuuteni vaan täytyy irrottaa parisuhteesta kokonaan. Se ei voi olla onnellisuuteni mitta eikä elämäni tarkoitus.
Palikat täytyy järjestää uudestaan. Ehkäpä hän myös herää huomaamaan jotain.
Se ei ole minun tehtäväni.Joku tarkoitus tällä kaikella on.
Silläkin, että käperryn. Tulen pieneksi ja onnellisuuteni rutistuu rusinaksi. Itsenäisyyteni kyseenalaistuu, tosin noustakseen vahvempana taas huutamaan.

Sunnuntaina olin BARS-kurssilla ystäväni luona. Se on pään akupisteiden painelun avulla tunnelukkojen ja asioiden avaamista ja ihanaa rentoutumista, irtipäästämistä ahdistavista asioista. Harjoitushoitoja olisi nyt ruvettava tekemään jotta sitten myös voisi ihan virallisesti niitä ihmisille tehdä. Ihana askel kohti sitä elämää jota haluan. Ihanaa oli lähteä pyhäaamuna aikaisin lauantain pettymysten jälkeen. Surullista sinänsä mutta oli helpottavaa päästä pois kotoa viettämään päivää hyvässä seurassa, oppimaan ja rentoutumaan.
Huomenna menen pitkästä aikaa salille ystäväni kanssa ja sen jälkeen hän tekee miulle Bars-hoidon. Nyt niitä tarvitaan. Kunpa vaan osaisin olla liikaa repimättä siellä salilla...

Jooga jäi käymättä, ei käynnistynyt kone aamulla, eikä myöskään tänä aamuna.
En tiedä mitä maailmankaikkeudella on minua varten suunnitteilla mutta helpolla ei nyt mikään tule. Tahmeata on ja se ei tunnu hyvältä.
Tiedän kyllä, että itse tästä on noustava, kukaan ei sitä miun puolesta tee mutta ihmeellisen paljon niitä haasteita ja esteitä nyt annetaan.
Koetellaan tosissaan voimaani ja itsenäisyyttäni.
Tiedän, että enkelit on mukanani mutta usein tuntuu että ne vaan nauravat miulle ja varmaan syystäkin.
Ote kirpoaa ihan liian helposti. Kaikki onnellisuus on omissa käsissäni. Kaikki lähtee miusta itsestäni. Turha valittaa, omia valintoja kaikki.

On niin paljon asioita jotka vaivaavat mieltäni.
Kirja, joka pitäisi laittaa alulle.
Satoja runoja jotka pitäisi järjestellä ja ehkäpä jonnekin tarjota.
Pitää huolta itsestään, helliä ja hoitaa liikunnalla, hyvällä ravinnolla, ystävillä.

Osaanko minä?
Olenko ansainnut?

Minäkö? Kirjan kirjoittaisin? Runojani tarjoaisin julkaistavaksi?
Minäkö muka?
Naurettavaa...vai onko?
Vai onko naurettavaa jättää se kaikki tekemättä???

Kertoisin jollekin toiselle, että olet ansainnut kaiken hyvän.
Se vaan pitää antaa tapahtua.

Ymmärrän etten anna asioiden tapahtua itselleni. Estän mahdollisen onnen ja hyvinvoinnin. Ihan itse.
Kun ei yritä, ei myöskään voi pettyä paitsi omaan pelkoonsa ja itseensä.
Kumpi sitten on parempi?
Jossitella asioita vai tehdä ja katsoa kuinka käy?

Siinäpä sitä miettimistä. Lähtökohta ei ole toivoton koska tiedostan missä mennään. Silmäni ovat auki ja kaikki edessäni näkyvissä hyvinkin selvästi.
Vain mieleni on este. Se on käännettävä.
Siinä miulle tehtävää.Ykisnkertaista mutta ei niin helppoa.

Mikä sinun onnellisuuden esteesi on?