Aika rientää

Elämä hupenee. Aika juoksee sormiemme läpi ennenkuin ehdimme nauttia siitä. Matkasta, huikeista kokemuksista.
Kulkee kiihtyvässä tahdissa ennenkuin uskallamme tarttua haasteeseen, toteuttaa unelmia, ottaa riskejä, hypätä tuntemattomaan ja nauttia siitä.

Päivä päivältä se menee lujempaa, tunnit vaan vilahtaa, minuutteja ei edes huomaa puhumattakaan sekunneista.
Uskallatko antaa niiden mennä?
Uskallatko laskea ne ohitsesi nappaamatta kiinni?
Uskallatko jättää tilaisuudet käyttämättä?

Kannattaa miettiä. Mutta ei liian kauan. Aikaa ei ole loputtomasti. Sitä on itseasiassa naurettavan vähän.

Heräät aamulla ja ennenkuin huomaatkaan on ilta taas pimentynyt. Mitä käteesi jäi? Vai oliko se taas päivä muiden joukossa?
Tylsä työpäivä jonka vaan toivoit loppuvan vai kotipäivä ihmetellen miten nämä kaikki kotityöt taas jaksaisi tehdä vai jospa viettäisi päivä television ääressä.

Laiskottelu on hyvä asia, nauttimista sekin.Vielä kun hetkeksi sukeltaisi omaan itseensä ja rentoutuisi. Olisi tietoisesti läsnä niin silloin olisi yksi todella tärkeä asia päivässä tehty. Kannattaa kokeilla.
Voisitko kuitenkin miettiä asioita jotka tekisivät sinut todella onnellisiksi. Pieniä tai isoja haaveita. Voisiko niitä jollain tasolla edes toteuttaa?
Uskallatko tarkastella unelmia vähän tarkemmin. Ovatko ne kaikki vain unelmia vai voisivatko ne toteutua jos vähän uskaltaisit?
Jos ottaisit elämän omiin käsiisi ja pitäisit siitä huolta.Pitäisit elämästäsi itse huolta etkä jättäytyisi toisten käsiin. Eiväthän muut ihmiset voi tietää mikä on sinun paras elämäsi. Vain sinä tiedät.
Hoida itseäsi ihan niinkuin kotiasi, kukkiasi, lapsiasi, rakkaitasi, ehkäpä autoasi. Lemmikkisikin on hellitty ja rakastettu, oletko sinä?
Muistatko helliä myös itseäsi, rapsuttaa ja silittää, kysyä mitä kuuluu?
Kuinka moni meistä muistaa???

Sitten kun tulee se päivä että alat oikeasti kysymään ja haluaisit enemmän huomaat että nythän se elämä vaikeaksi menikin.
Tämäkö sitä nauttimista muka on, kun vaivaa mieltä ja ahdistaa ja niitä kysymyksiä tulee koko ajan lisää eivätkä ne lopu koskaan.Ei niiden kuulukaan loppua eikä niihin tarvitse heti vastata.Ne vastaukset tulevat sitten kun on niiden aika.Ne löytyy sieltä sydämestä, pikkuhiljaa kun vaan annat niiden tulla.
Kun avaat ovet omaan mieleesi ja opettelet tuntemaan itsesi. Se on loppuelämän koulu.Mutta se onkin huikeita oivalluksia täynnä. Yllätät itsesi lukemattomia kertoja ja mietit miten olet voinut joskus elää toisin.

Itse olen ollut aikamoisessa mankelissa. Osaksi omasta tahdostani, osaksi olosuhteiden pakosta.
Valitsin Co-Rento-voimavarakouluttajan opinnot.Se tarkoitti todellista syväsukellusta omaan itseen. Kaikkeen mitä ihmismielestä voikaan löytyä. Paljon on löytynyt ja varmasti todella paljon on vielä aarteita piilossa. Iloisia ja surullisia aarteita, vihaa ja rakkautta.Odotan innolla, pelolle ei saa antaa valtaa.
Solmujen selviämisen hetket ovat huikeita, kyyneleet puhdistavia, uudelleensynnyttäviä.

Olen joutunut kesällä jättämään vakituisen työpaikkani. Luulin, että keikkatyötä riittää mutta elämällä olikin muita suunnitelmia. Kyllä, keikkaa kyllä riittäisi mutta minun kehoni olikin eri mieltä. Fibromyalgia äityi niin pahaksi etten kahden työvuoron jälkeen pystynyt edes hengittämään kivutta. Se ei ole elämän tarkoitus, ei.
Kun muutaman huilipäivä jälkeen yritin uudelleen kertoi vasen peukaloni ettei onnistu, ei käy. 
Ymmärsin kiukun ja epätoivon jälkeen että jotain minulle nyt kerrotaan. Tämä ei ole sinun elämäntehtäväsi, et ole onnellinen, et halua tätä sydämestäsi!!
Enkä voi väittää vastaan mutta....miten nyt sitten leipäni tienaan???
Opinnot kestävät vielä yli vuoden ja ehkä minun juttuni ei kuitenkaan ole mielenterveys- ja päihdetyö joka ei ole fyysistä mutta varmaan töitä löytyisi...

Itsenäisen Ihonhoitokonsultin työ ihanaa, pidän todella ja hyvin olen alkuun päässyt ja haaveissa onkin myöhemmin yhdistää myös voimavarakouluttajan työtä siihen, naiseusiltoja yms.

Kirjoittaminen on asia jota haluaisin tehdä enemmänkin. Runoja on satoja jemmassa ja suurin osa niistä myös naamakirjassa luettavissa. 
Niitä tullaan käyttämään tulevaisuudessa rentoutushetkissä yms. Laulujen sanoiksikin kuulema monet taipuisivat. Unelmia joihin itseni pitäisi tarttua lujemmin eikä vaan haaveilla.

Kun elämä ei ole suoraviivaista niin silloin se sisältää yleensä enemmän tunteita. Vaikka kuinka olisi onnellinen ja vapaa olo niitä tippumisia tapahtuu. Sinne syvälle suohon josta on vaikeaa kivuta ylös. Joskus sinne jäisi pitemmäksikin aikaa ihan mielellään. Aina sieltä kuitenkin on ylös noustu ja aina vaan nopeammin.
Luottoa elämään ja omaan itseensä koetellaan, todella rajusti hetkittäin.
Kun ei ole sitä palkkapäivää säännöllisesti, kun tilillä on vähemmän rahaa kuin laskuja maksettavana.Kun rakas mieheni sanoo että kyllä me pärjätään, ostaa ruokaa ja ymmärtää. Kiitos hänelle mutta itsetuntoni ei millään hyväksy osittaista siivellä elämistä. Silloin polvet taas notkahtaa ja pyydän anteeksi olemassaoloani.

Syvällä sisimmässäni kuitenkin tiedän että kaikki järjestyy. Haaveetkin toteutuu kunhan jaksan uskoa niihin ja tehdä asioita niiden hyväksi.Ei ne toteudu haikailemalla tai pessimistisellä asenteella.Jos ajattelen ettei se onnistu niin varmasti ei onnistukaan. Tai jospa en edes yrittäisi niin en pettyisi.
Ei, ei ne onnistu, ei elämä niin kasva ja onnelliseksi tule.
Pitää rakastaa, luottaa ja tehdä asioita josta haaveilee.

Tänäänkin, edes joku pieni asia, pieni juttu,vaikka vain ajatus, suunnitelma.

Tee se, hypähdä hieman, jos hyvältä tuntuu, hyppää kunnolla, kokeile!

Kerro  minulle miten hyppäsit ja jos et hypännyt niin rakastithan itseäsi, kyselit kuulumisesi!