Mielen mahti

Ei mene hyvin, ei ollenkaan.
Ei niin kuin haluaisin.

Miksi sitten en tee niinkuin haluaisin?
Mikä minua estää?

Miksi annan itseni vaipua, kömpiä koloon?
Miksi edelleenkin annan toisen ihmisen tuhota onnellisuuteni?

Enkö olekaan niin vahva ja vapaa, omassa voimassani?

Se tekee kipeää. Huomata ja todeta se. Tunnustaa oma heikkoutensa.
Tajuta, että voisin olla onnellinen ja vahva ja riippumaton ja kaikki itseasiassa on hyvin....paitsi ettei ole.

Parisuhde.
Yritän niin paljon. Hakkaan päätäni seinään. Haluan enemmän kuin toinen pystyy antamaan. Luon mielikuvia ja tilanteita, onnea...ja sitten toinen pyyhkäisee ne pois ja tiputtaa maan rakoon.
Hyväksynkö? En.
Tiedän, että rakastaa, mutta haluaisin enemmän. Huomioimista, rakkautta, yhdessäoloa. Että tuntisin olevani tärkeä.

Tyydynkö edelleen elämään näin, olenhan valinnut hänet.
Tämän ihanan kodin ja yhteisen elämän.
Pystynkö olemaan onnellinen omassa voimassani, rinnalla kulkien, tyytyen siihen mitä saan.Voisihan asiat toki huonomminkin olla.

Valitsenko hänet taas uudelleen...todennäköisesti, koska rakastan.
Onnellisuuteni vaan täytyy irrottaa parisuhteesta kokonaan. Se ei voi olla onnellisuuteni mitta eikä elämäni tarkoitus.
Palikat täytyy järjestää uudestaan. Ehkäpä hän myös herää huomaamaan jotain.
Se ei ole minun tehtäväni.Joku tarkoitus tällä kaikella on.
Silläkin, että käperryn. Tulen pieneksi ja onnellisuuteni rutistuu rusinaksi. Itsenäisyyteni kyseenalaistuu, tosin noustakseen vahvempana taas huutamaan.

Sunnuntaina olin BARS-kurssilla ystäväni luona. Se on pään akupisteiden painelun avulla tunnelukkojen ja asioiden avaamista ja ihanaa rentoutumista, irtipäästämistä ahdistavista asioista. Harjoitushoitoja olisi nyt ruvettava tekemään jotta sitten myös voisi ihan virallisesti niitä ihmisille tehdä. Ihana askel kohti sitä elämää jota haluan. Ihanaa oli lähteä pyhäaamuna aikaisin lauantain pettymysten jälkeen. Surullista sinänsä mutta oli helpottavaa päästä pois kotoa viettämään päivää hyvässä seurassa, oppimaan ja rentoutumaan.
Huomenna menen pitkästä aikaa salille ystäväni kanssa ja sen jälkeen hän tekee miulle Bars-hoidon. Nyt niitä tarvitaan. Kunpa vaan osaisin olla liikaa repimättä siellä salilla...

Jooga jäi käymättä, ei käynnistynyt kone aamulla, eikä myöskään tänä aamuna.
En tiedä mitä maailmankaikkeudella on minua varten suunnitteilla mutta helpolla ei nyt mikään tule. Tahmeata on ja se ei tunnu hyvältä.
Tiedän kyllä, että itse tästä on noustava, kukaan ei sitä miun puolesta tee mutta ihmeellisen paljon niitä haasteita ja esteitä nyt annetaan.
Koetellaan tosissaan voimaani ja itsenäisyyttäni.
Tiedän, että enkelit on mukanani mutta usein tuntuu että ne vaan nauravat miulle ja varmaan syystäkin.
Ote kirpoaa ihan liian helposti. Kaikki onnellisuus on omissa käsissäni. Kaikki lähtee miusta itsestäni. Turha valittaa, omia valintoja kaikki.

On niin paljon asioita jotka vaivaavat mieltäni.
Kirja, joka pitäisi laittaa alulle.
Satoja runoja jotka pitäisi järjestellä ja ehkäpä jonnekin tarjota.
Pitää huolta itsestään, helliä ja hoitaa liikunnalla, hyvällä ravinnolla, ystävillä.

Osaanko minä?
Olenko ansainnut?

Minäkö? Kirjan kirjoittaisin? Runojani tarjoaisin julkaistavaksi?
Minäkö muka?
Naurettavaa...vai onko?
Vai onko naurettavaa jättää se kaikki tekemättä???

Kertoisin jollekin toiselle, että olet ansainnut kaiken hyvän.
Se vaan pitää antaa tapahtua.

Ymmärrän etten anna asioiden tapahtua itselleni. Estän mahdollisen onnen ja hyvinvoinnin. Ihan itse.
Kun ei yritä, ei myöskään voi pettyä paitsi omaan pelkoonsa ja itseensä.
Kumpi sitten on parempi?
Jossitella asioita vai tehdä ja katsoa kuinka käy?

Siinäpä sitä miettimistä. Lähtökohta ei ole toivoton koska tiedostan missä mennään. Silmäni ovat auki ja kaikki edessäni näkyvissä hyvinkin selvästi.
Vain mieleni on este. Se on käännettävä.
Siinä miulle tehtävää.Ykisnkertaista mutta ei niin helppoa.

Mikä sinun onnellisuuden esteesi on?

Tunteita

Perjantai.
Tällä viikolla ei ole hirveästi töitä tehty. Maanantaina iltavuoro ja keskiviikkona kolmen tunnin käväsy palaverin aikana.
Mitä enemmän mietin sitä varmempi olen ettei  perushoito ja vanhustyö ole se mun juttu.En saa siitä mitään iloa.
Kuulostaa varmaan pahalta mutta tällaiset asiat on hyvä huomioida ja varsinkin itselleen tunnustaa. Tottakai voin tehdä keikkalaisena sitä työtä ja niin että voin itse valita työpäiväni mutta todellakaan kokopäiväiseksi ei minusta siihen hommaan ole. Ei kestä kroppa ei pääkään halua..
Syyllisyys...juu, kyllä hetkeksi. 
Palatakseni taas siihen itsensä rakastamiseen ja omien voimiensa kartoittamiseen niin että olisi hyvä olla ja elää. Nauttia elämästä niin hyvin kuin se on mahdollista. Ei turhaa taistelua tutkainta vastaan.
Keskiviikkona oli sitten vuoro soittaa sinne päiväkotiin ja kartoittaa työtilannetta.
Aivan intuitiossa valitsin kaupungin päikkäreistä yhden ja soitin sinne. Tosin ehkä hieman valintaan vaikutti paikan läheisyys.
Sain todella myönteisen vastaanoton puhelulleni, sijaisista ja keikkalaisista on todellakin pulaa. Parin viikon päästä menen käymään siellä koska johtajalla alkoi loma mutta saattaa soittoa tulla jo sitä ennenkin.
Kovasti kyseli enkö haluaisi tehdä muuta kuin keikkaa kun tarvetta olisi muuallakin.Tällä hetkellä kuitenkin keikkatyö sopii miulle, aika näyttää sitten mihin elämä kuljettaa.

Ulkoiluvaatetilanne vaati päivitystä ja eilen lähtikin kaupasta mukaan uudet ulkoilupöksyt ja uudet jumppahousut sekä paita!!
No niin, enhän mie niitä olisi ansainnut mutta nyt on tehtävä itselleen lupauksia ja kun isännällekin kerroin ostoksistani niin kyllähän ne on käyttöön otettava. Suunnitelmissani olisi jooga ja pilates sekä Bodybalance-tunnit ja sinne sopivat vaatteetkin ostin eli mukavat pitkät pöksyt ja löysä paita.
Tiukkoja vaatteita kaapissa on yllinkyllin kun niitä tarvitsen mutta nyt kaipaisin lempeämpää treeniä.
Joogasukat menevät puikoille tänään, kohta käyn penkaamassa lankavarastoja.
Yksi ihana pitkähihainen lötkö rentoutumispaita jäi eilen kauppaan, se täytyy varmaan käydä vielä hakemassa.
Lupaan mennä ensi viikolla edes johonkin näistä tunneista.
Eilen tosiaan olin ystäväni kanssa kaupoilla, opiskellaan molemmat voimavarakouluttajiksi.Hän käy tiistaiaamuisin joogassa, voipi olla että ensi tiistaina menen minäkin. Tosin aamuyhdeksän on miulle haastava ajankohta.
Haastaahan tässä  itsensä pitääkin, kannustusta kiitos!!

Toinen opiskelukaverini kutsui miut tänään iltaa istumaan mutta aion kyllä viettää rauhallisen koti-illan ihan kotosalla. Olen ollut paljon viikonloppuina pois, töissä ja opiskelemassa joten saunominen isännän kanssa ihan rauhassa on tänään paras vaihtoehto. Eilen myös pissatulehdus yllätti ja antibiootit aiheuttavat aina vähän huonon olon.

Luulenpa, että myös tällä oireilulla on syvempi tarkoitus.
Miun täytyy pitää huoli itsestäni ja hyvinvoinnistani entistä tarkemmin. Tehdä asioita ja lopettaa haikailu.Miulle näytetään miltä tuntuu olla välillä hieman kipeä että ymmärtäisin miten ihanaa on olla terve ja muistaisin elää ja nauttia.
Fibroa en laske enää mihinkään. Se on ja pysyy ja sen kanssa on vaan elettävä.
Kun vaan saisin muuten olla terve.Hyvä on ihmistä välillä muistuttaa.
Ihan jokaista.

Muuten tunteet menevät ylös ja alas.
Onnellinen...kyllä.
Surullinen...sitäkin....kiukkuinen, epätietoinen, tyytymätön...
kuitenkin onnellinen.
Joku vaan vaivaa aika ajoin. Tuntuu kuin olisin aina väärässä paikassa.
Mitä haluan? Mitä tarvitsen?

Tunteet myllää välillä aivan liikaa. Se kuuluu henkisyyteen, prosessiin joka on käynnissä.Itsensä tutkiskelussa, pohtimisessa, elämän syvässä olemuksessa, sen tarkoituksessa.
Kuinka kaukana olenkaan tasapainosta, rauhasta, omasta voimasta.
Moni asia on saatava järjestykseen ennenkuin oma voima on pysyvä olotila.
Vielä sitä on ihan liian helppo heiluttaa.
Se on elämän mittainen prosessi.
Onneksi omaan voimaan voi aina palata. Siinä on niin hyvä olla.

Enkelit auttaa, seuraa, opastaa.Ei liikaa, ei valmiita vastauksia. Ne on aivan itse loppupelissä löydettävä ja oivallettava.Siinäpä työsarkaa mutta onneksi polku on oikea.

Nyt lähden koirien kanssa kävelylle ja sen jälkeen etsimään lankaa joogasukkia varten.Ne onkin kaikki vielä muuton jälkeen jätesäkissä, en saamaton ole niitä järjestänyt kun en ole niitä tarvinnut.On kuitenkin aika taas aloittaa kutomiskausi.

Ihanaa viikonloppua!!

Mietteitä

Niin se viikonloppu hurahti. Lauantai työn merkeissä ja eilen kotosalla.

Suloinen sunnuntai eilen olikin.

Kotoilua, kokkailua, pientä siivoilua ja lenkillekin kykenin.
Kylläpä se tuntuikin mukavalta. Vanha tuttu fiilis lenkin ja suihkun jälkeen. Se ihana tunne mitä ei muuten koe kuin liikunnan jälkeen.Sitä haluan lisää.

Jooga, pilates ja Bodybalance kiinnostaisivat nyt kovasti. Olen katsellut eri kuntokeskusten aikatauluja mutta en vielä ole saanut raahattua itseäni mihinkään....mikä ihme kynnys tämä on? Haluan mutten saa aikaiseksi.

Tänään iltavuoroon töihin ja keskiviikkona muutamaksi tunniksi vaan.Siinä saa ollakin tämän viikon työt, kouluhommia olisi tehtävänä ja kehoa kuunneltava.
Sunnuntai-illan olen sitten luvannut mennä tekemään.

Henkisyys arjessa. Ei aina helppoa, ei ollenkaan. Läsnäolo, hetkestä nauttiminen.
Kuunteleminen, näkeminen, aistiminen, hiljentyminen.
Ei todellakaan helppoa arjen tuoksinassa.
Juttelu enkelten kanssa, henkioppaiden kanssa olisi niin eheyttävää.
Mutta ei vaan muista, olen niin alussa vielä tällä tiellä.
En kehtaa pyytää apua ja neuvoa vaikka enkelit sitä odottavat ja ovat aina valmiina "töihin",
Eihän aina voi olla jotain pyytämässä ja kysymässä. Niin luulen ja olen väärässä.

Pikkuhiljaa löydän oman mieleni rajat.
Pikkuhiljaa löydän oman kehoni rajat.
Siinäpä suunnitelmaa ja työmaata. Sen eteen kannattaa kyllä tehdä töitä ja ennen kaikkea elää. Ajatuksella, nauttien ja kiittäen.
Hyväksyen puutteet itsessään ja muissa. Huomaten kuinka vähän ihminen loppujen lopuksi tarvitsee ollakseen onnellinen.Se täytyy vaan tajuta.
Silloin kun se valo syttyy, ilo tulvahtaa, silloin on päässyt ison askeleen eteenpäin. Siitä on hyvä jatkaa.

Itselleen pitää olla armollinen. Itseään pitää rakastaa.
Siitä se kaikki lähtee. Kannattaa kokeilla. Vaikeaa se on mutta sen arvoista.

Ihanaa viikonalkua rakkaat ihmiset <3

Hupsista vaan!

Mihin tämä aika aina häviää?

On jo tovi vierähtänyt viime postauksesta.
Väliin on mahtunut muutamia työvuoroja, opiskeluviikonloppu,kipuja,epätoivoa,väsymystä, toivoa, luottamusta ja kaikkea maan ja taivaan väliltä.

Uudessa työpaikassa on mukava meininki, kivoja ihmisiä. Työ on rankkaa perushoitoa, huonokuntoisia vanhuksia.
Eli koettelemus miun kropalle jonka ei ole tarvinnut sellaista työtä tehdä kolmeen vuoteen. Paikat kipeänä, todella aivan joka paikka.
Fibromyalgia sanoo jyrkän vastalauseensa.
Varsinkin alkuviikosta kun olin maanantain iltavuoron jälkeen heti perään aamun niin sittenhän illalla pääsi itku kun en voinut edes hengittää ilman kipuja. Tottakai kävi mielessä että epäreiluahan tämä on, ei voi olla totta...
Keskiviikon työvuorosta oli kieltäydyttävä.
Nyt on monenlaiset tunteet vyöryneet ylitseni. Entä jos kehoni ei totukaan tähän, mitä sitten?
Liikkumaan olisi päästävä, lenkille ja salille, mutta näillä kivuillako?
Käyn töissä, olen kipeä, jos menen salille olen kipeä enkä kykene töihin...mitä mitä??? Laskut eivät häviä mihinkään.
Kaikki se into oman elämän hallitsemisesta on rikottu vaikka toki tulee hetkiä jolloin luotan että kaikki järjestyy, keho tottuu ja vahvistuu.
Sitten pelko taas valtaa ja se on saatava pois mutten ei voi elää ja olla onnellinen.

Opiskeluviikonloppu antoi voimia ja luottamusta.Myös hämmennystä. Huomasin taas miten epäuskoinen ja skeptinen olenkaan. Vaikka en haluaisi.Läpimurto oli kuitenkin se että ensimmäisen kerran elämässäni tajusin ja myönsin vihaavani kipujani. Se oli hieno ja helpottava tunne.
Haluaisin vaan rakastaa ja luottaa maailmankaikkeuteen ja rakkauteen mutta jalkani ovat niin maassa ettei edes pääni kohtaa aina pilviä vaikka hyvä olisi.
Hetkittäin kyllä ja se on ihanaa.
Se luotto siitä että minusta pidetään huolta, että minua koetellaan ja opetetaan.

Ja sitähän se on. Saan oppia ettei minusta todellakaan ole kokopäiväiseksi hoivatyöhön, ei ainakaan näin fyysiseen. Kivut annettiin miulle heti etten edes kuvittelisi sellaista enkä menisi lupailemaan liikoja vaan tajuaisin omat rajani.
Opettelua on myös omien rajojen laittaminen ja niiden kertominen toisillekin, opettelen kieltäytymään ja sanomaan EI ilman syyllisyyttä ja huonoa omaatuntoa. Siinä onkin oppimista.
Kaikki se häpeä jota koen kotona kun on pakko tunnustaa miehelle etten ehkä kuitenkaan pysty töitä tekemään niin paljon vaikka niitä olisikin.
Laskut on kuitenkin maksettava ja siihen on keinot keksittävä.
Mieleeni palautui jälleen se suunnitelmani tehdä keikkaa päiväkodissa ja ensi viikolla taidan ottaa sen asiakseni.

Paljon on asioita opetettu ja paljon on oppimista.Kaikki nämä asiat ovat loppujen lopuksi hyväksi, minua varten, näitä juuri nyt tarvitsen.
Joskus tulevaisuudessa ymmärrän kaiken vielä paremmin kuin nyt,uskon siihen.
En tarvitse paljon, rakkautta vaan ja välttämättömän toimeentulon. Laskut maksettua ja sen verran ettei tarvitse toiselta pyytää.
Sitä olen enkeleiltä pyytänyt. Jaksamista välttämättömään.
Uskon että sen saan. Kiitän jo nyt, kyllä kaikki järjestyy.

Tänään menen iltavuoroon.Kipeä olen edelleen mutta pärjään.Opettelen myös sitä ettei minun tarvitse tehdä töitä niin hirveällä vauhdilla kuin olen tottunut. Jotenkin aina on pitänyt tehdä enemmän kuin toinen ettei kukaan laiskaksi luulisi.Olen mie vaan hölmö. Siitä ajatuksesta pitää päästä.

Yhdestä tarjotusta vuorosta kieltäydyin ja se tuntui yllättävän hyvältä. Ehkäpä opin vetämään omat rajani ja rakastamaan itseäni.

Ruokavalio on pysynyt suht kohdillaan pienistä harkituista lipsahduksista huolimatta. Paino on kuitenkin jämähtänyt, ehkä se siitä taas jossakin vaiheessa liikahtaa.Siltä osin kuitenkin olo ihan loistava.

Mutta, ulkona on ihana ilma, nauttikaa vielä viimeisistä kesän rippeistä.

Mie lähen kohta töihin, toivottavasti saan tehdä töitä ilman suurempia kipuja.
Illalla sitten suoraan saunan lämpöön.

Enkeleitä teille kaikille <3