Taidan todellakin hymyillä itsekseni.Toivottavasti en hirveästi julkisilla paikoilla, voisi herättää hämmennystä.Tai mitäpä siitä.
Monesti tulee hymyiltyä ihmisille esim. kaupassa, joku hymyilee takaisin luontevasti, joku hämmentyy.Toivottavasti se joskus pelastaa jonkun päivän.
Minulla on koulutehtävä jossa täytyy käydä katsomassa omaa sisäistä lastaan.Jokainenhan meistä on ollut lapsi ja silloin moni asia on tuntunut hyvinkin erilaiselta kuin nyt.Ilo, innostus, ihmettely, mutkattomuus, rehellisyys ja aitous.Ne ovat monelta kadonneet kun ikää on tullut ja on pitänyt mahtua yhteiskunnan ja aikuisten asettamaan muottiin.
Luovuus on kadonnut ja itsensä rakastaminen.Itsekritiikki lisääntynyt.
Meidän jokaisen olisi hyvä tavata välillä sitä pientä tyttöä tai poikaa jolle maailma oli avoin ja kaikki mahdollista.
Se lapsi varmasti monesti ihmettelee miksi hänet on hylätty. Miksi emme kuuntele häntä.
Emmekö voisi antaa sen lapsen edes välillä elää?Tanssia sateessa paljain jaloin? Maalata tauluja ilman sanoja;"en osaa".Katsoa itseämme peilistä ihastellen, olenpa minä nätti,ihanat hiukset ja mitä vaan.
Voisimmeko tehdä niin?
Voisitko sinä? Yritä edes, siitä tulee hyvä mieli.
Niin, siihen koulutehtävään.Todellakin, 5 tapaamista täytyy kirjoittaa ylös ja kertoa kaikki ne tunteet ja keskustelut joita lapsen kanssa on käynyt. Mitä sanottavaa hänellä on nyt aikuiselle minälle ja mitä sanottavaa minulla olisi sille pienelle lettipäiselle tytölle. Vaikkapa tilanteessa jossa jostain syystä on ollut paha mieli, kun jotain on tapahtunut.Muisteluja, menneessä käymistä.
Erittäin puhdistavaa.Jotain sieltä on siirtynyt myös tähän aikuiseen elämäämme.
Nyt alkaa olla saunan aika.Lauteille rentoutumaan ja nauttimaan elämästä.
Kerro, mitä koit lapsosen kanssa, olisi ihana kuulla.
Kysy reilusti jos jotain tulee mieleen.
Rakkaudellista iltaa ja enkeleitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Hei!
Kiva kun luit juttuni, kerro mitä sinulle kuuluu!