Kirjoittamisen aika

Elämä on seikkailu.
Kaikki seikkailut ovat elämää.
Jokainen päivä, tunti, minuutti, sekuntti.

En tiedä aamulla mitä päivä tuo tullessaan.
Tai kokonainen viikko, puhumattakaan kuukaudesta.

Ja kaikesta siitä eteenpäin.
Tulevaisuudesta.

Hyvä niin.
Ollaan vaan tässä. Hengitetään rauhallisesti.Ei kiirettä mihinkään.


Eihän normaali elämä tunnu aina tältä.Mutta jos hetken, niin hyvä niin.
Jokainen voi laittaa silmänsä kiinni ja elää hetken niin.
Hengittää syvään, olla tässä...tässä hetkessä.
Ilman tulevaisuutta, aistit avoinna, ei huolta tulevasta, ei huomisesta.
Se tulee kuitenkin, se on elettävä, otettava vastaan.
Kannattaa kerätä voimia eikä koko ajan hötkyillä.
Kaikki aikanaan.


Ihan tavallinen aikuinen nainen täällä kirjoittelee tunteitaan ja mietteitään julki.
Niin, tai mikä on tavallinen, ehkä perun sen.Sille sanalle ei ole määritelmää ja ne perusteet jotka olen kuullut eivät ole minun.
En halua määrityksiä, olen välillä tällainen, sitten taas toisenlainen.
Erityinen, niinkuin me kaikki.

Olen aloittanut Voimavarakouluttajan opinnot keväällä ja valmistun parin vuoden päästä.Olen innoissani, tahdon tulevaisuudessa auttaa ja hoitaa ihmisiä muutenkin kuin "normaalissa" hoitotyössä.

Olen saanut ihanat opiskelutoverit, uuden ihana perheen ja loistavan opettajan.Uuden elämän.Mahdollisuuden löytää itseni, aukaista solmuni ja saada paremman tulevaisuuden.Voimaa rakastaa, itseäni ja muita.
Askel askeleelta oikeaan suuntaan, valmistahan meistä ei tule koskaan.

Olen sairauslomalla.Kaksi vuotta pelkkää yötyötä vei minulta nukkumisen taidon.Kesäkuussa lomalla olin niin loppu, ettei ollut muuta mahdollisuutta kuin laittaa sille piste.Oli pakko pelastaa itsensä elämälle.
Koville se otti, se myöntäminen ettei enää jaksa.Myöntäminen muille ja varsinkin itselleen.Nyt on sitten opeteltu nukkumaan.Erilaisten roppien avulla opetettu elimistölle, että yöt ovat lepoa varten.Ei ole helppoa mutta suunta oikea.
Nyt alkaa vaan olla edessä uuden työpaikan etsiminen. Nykyisen työpaikkani päivävuoroon en mene.Ilmapiiri todella negatiivinen ja huono.Työhyvinvointi todella....en edes viitsi sanoa.
Keikkailemaan vaan, onneksi hoitoalalla on töitä ja oikeastaan mielenkiintoista katsoa mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Seikkailua päivästä toiseen, uusien asioiden oppimista ja kokemista, ei koskaan huono asia.
En mie mikään haihattelija ole, älkää luulko.
Jalat tiukasti maassa mutta pää sopivasti pilvissä ja jos jalat nousee liikaa niin rakas avokkini kyllä minut sieltä äkkiä pudottaa...hyvä niin.
Tosin ei ne mun jalat ole vielä liian korkealla nousseet.Pidän kyllä arkisista asioista huolen.Laskut on maksettava yms.

Mutta turhan vakavasti ei elämää kannata ottaa...tai siis kyllä, no joo...
Mitenhän sen sanoisi, elämä on vakava asia, siitä pitää nauttia, sitä pitää arvostaa ja kunnioittaa mutta ei muuten olla niin tosikkona.
Arjen asioita ja vastoinkäymisiä joutuu pakosti ottamaan tosissaan välillä.
Ei kuitenkaan yhtään enempää kuin pakko.
Muulloin voisi iloita ja riemuita ja kiittää kaikesta.Hassutella ja höpötellä.
Hyppiä ja tanssia.Rakastaa ja ottaa rakkautta vastaan.

Uutta elämää on myös avokin kanssa ostettu ihana pieni puutalo.Se mun haave siitä asti kun muutin hänen luokseen matalaan tiilitaloon asumaan 8 vuotta sitten.Tämä on nyt miun koti.Ensi hetkestä.Ensi näkemisestä, ensimmäisestä askeleesta eteiseen, tiesin sen.
Olen tästä hyvin onnellinen.
Lapset maailmalla, kaksi karvaturria jaloissa makoilee, jackrusseli Arttu ja landseer Ollie, ihanat,ihanat otukset.Uskolliset ystävät täynnä rakkautta.

Henkisyys on vahvana elämässäni, siinä polulla olen vasta kuitenkin hyvin alussa, odottavaisin mielin.Uskovainen en ole mutta enkelit ja henget ovat minulle tärkeitä ja mukana joka päivä.Ilona ja valona, ilona ja valona haluan itsekin päiväni kulkea.Tosin koska olen vain ihminen se on todella vaikeaa, mököpäiviä riittää kyllä, ihan niinkuin kaikilla.

Kirjoittamisesta tykkään, runoja rustailen ja haaveena olisi tietenkin saada joskus joku kirjakin aikaiseksi.Runoja, novelleja....
Ensimmäinen kirja jonka kirjoitan on kuitenkin pojalleni joka sai ADHD-diagnoosin 8-vuotiaana.Se kirja tulee kertomaan tunteiden kautta minkälaista on arkielämä kun kaikki ei aina suju.Miten ne tunteet menevät laidasta laitaan, kuinka kovasti ne ravistelee.Siitä tahdon kertoa.

Tämä riittää aloitukseksi, johan tätä tekstiä tulikin.
Kiitos kun jaksoit lukea, tulehan toistekin.

Juuri nyt, halaa itseäsi ja kerro itsellesi että olet tärkeä ja ainutlaatuinen.
Riittävän hyvä ja rakastat itseäsi.Tänään ja joka päivä vaikka mitä tapahtuisi.

Kerro miulle mitä vaan, luen mielelläni ja vastailen...

Palataan <3

Hei, meinasin unohtaa....kokeilussa maidoton/viljaton/sokeriton ruokavalio.
Josko sillä yötyöllä hankitu kilot saisi katoamaan.
Vinkkejä ja keskustelua tästäkin toivon.